Kansalaisopisto aloittaa toimintansa syyskuussa

24.8.2018 Ajankohtaista
– Vaikka mieleinen kurssi olisi täynnä, kannattaa ilmoittautua varasijalle. Kursseille voi hakea kesken kaudenkin, sanoo rehtori Matti Laitsaari.

Kursseille on vielä tilaa.

Maanantai-iltapäivänä Mikkelin kansalaisopistoon ilmoittautumisia oli tullut jo kolmisen tuhatta. Viime vuonna Mikkelin kansalaisopistossa oli noin 5500 opiskelijaa ja kurssi-ilmoittautumisia lähes 12 000.
Valtio säästää valtion­osuuksissa, mistä syystä kansalaisopisto on joutunut vähentämään tuntimääriään.
– Kolmen viime vuoden aikana olemme joutuneet tulemaan noin 30 % volyymissa alaspäin. Se tekee yhteensä 6 000 opetustuntia, kertoo rehtori Matti Laitsaari.
Kurssien määrä ei kuitenkaan ole merkittävästi vähentynyt. Tunteja on vähennetty esimerkiksi lyhentämällä lukuvuotta. Jatkuva säästöpaine kansalaisopistolla kuitenkin on.
– Yritämme kaikesta huolimatta pitää kurssitarjonnan mahdollisimman monipuolisena ja olla jatkossakin avoimia uusille kurssi-ideoille.

Vuonna 2021 Mikkelin kansalaisopisto täyttää 100 vuotta. Mitä tulevaisuus tuo?
– Vapaan sivistystyön eri organisaatiot ovat valmis instrumentti, joka voisi hoitaa erilaisia erityistehtäviä hyvin joustavasti ja lyhyellä varoitusajalla. Se voimavara tulisi ottaa käyttöön, Laitsaari sanoo ja nostaa esiin erityisryhmät.
– Se on yksi kokonaisuus, joka on jäänyt hieman huonolle hoidolle tässä maassa. Jos puhutaan vapaasta sivistystyöstä, sille on tarvetta ja tarve vain kasvaa. Kuten Hannu Linturi, entinen Otavan Opiston rehtori on erittäin osuvasti sanonut: Vapaan sivistystyön tehtävä on toimia siellä, mihin viralliselta koulujärjestelmältä jää katveita.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0