Kunnon varusteet hankkivat hintansa

12.7.2018 Koti
Monenlaisia. Esimerkiksi turvasaappaita on tarjolla eri painoluokissa – ja hintaluokissa. Satu Virtanen mainitsee kypärän silmäsuojan kera olevan eniten myyty turvatuote JS-Motorsilla.

Kesäaikaan puuhaa riittää varsinkin omakotitalo- ja mökkitontilla, metsäpalstoista puhumattakaan.

Kun puuhastelut ovat satunnaisia ja niitä tehdään vuositasolla melko vähän, on ensimmäinen vaaranpaikka jo selviö. Ammattitaito ei silloin tällöin tekijällä ole millään ammatikseen tekevän tasolla ja siksi laadukkaille turvavarusteilla olisi tilausta.

Puuhommissa vaara nousee potenssiin kaksi, sillä moottorisaha ja kirves ovat työkaluina armottomia. Pienikin lipsahdus kopsahtaa sananmukaisesti omaan nilkkaan, eikä varaosia raa­joihin ole joka kohtaan saatavilla. Siksi kannattaa tarkastaa omien välineiden ja asusteiden kunto sekä sopivuus ennen töiden alkamista.
Trimmerillä ajaminen on nykyään vaivatonta. Varsinkin akkukäyttöisillä yhden käden laitteilla heinän niittäminen käy helposti. Pitkähihaisen paidan ja housujen sekä saappaiden lisäksi on käytettävä suojalaseja.

Puuhommissa kysytyin turvavaruste on metsä- ja puutarhakoneita ja niiden tarvikkeita myyvän JS-Motorsin Satu Virtasen mukaan metsurinkypärä.
– Päänsuojaus ymmärretään hyvin.
– Nuoremmat miehet ovat näissä asioissa vanhempia valveutuneempia. He hankkivat auliimmin viiltosuojavarusteita, Virtanen paljastaa.
Viiltosuojavarusteilla tarkoitetaan lähinnä turvahousuja, -saappaita ja -hanskoja. Ne toimivat haaverin sattuessa siten, että kankaan sisällä oleva kuitu tukkii moottorisahan ketjun. Turvavaruste on sen jälkeen entinen, mutta se on pieni hinta siitä, jos saha haukkaisi palan säärestä.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0