Mökit kuntoon Mikkelissä

|

– Vapaa-ajan asuminen on matkailua ajatellen Etelä-Savolle tärkeää. Siksi haluamme parantaa palvelujen saatavuutta mökkiläisille, sanoo projektipäällikkö Tuula Pihkala.
– Vapaa-ajan asuminen on matkailua ajatellen Etelä-Savolle tärkeää. Siksi haluamme parantaa palvelujen saatavuutta mökkiläisille, sanoo projektipäällikkö Tuula Pihkala.

Kysyntä ja tarjonta kohtaavat Laiturilla.

Kaksivuotinen maakunnallinen vapaa-ajan kehityshanke alkoi viime syksynä. Mukana ovat Mikkelin seutu ja Savonlinna. Vapaa-ajan asuminen on Etelä-Savolle matkailua ajatellen todella tärkeä. Mökkien määrässä Etelä-Savo on Suomen toiseksi suurin maakunta Varsinais–Suomen jälkeen yli 49 000 vapaa-ajan asunnolla. Hanke on koonnut yhteen eri palveluntarjoajia Mikkelin seudulta ja Savonlinnasta.
– Se lähikauppa kyllä löytyy helposti ja rautakauppakin, mutta jos tarvitaan vaikka sähkömiestä tai laiturin korjaajaa tai pihapuun kaatajaa, se voikin jo olla hankalampaa erityisesti ulkopaikkakuntalaisille.
– Puskaradio toki toimii, mutta jos ei ole kontakteja, eivät palvelutkaan löydy helposti, sanoo projektipäällikkö Tuula Pihkala Miksei Mikkeli Oy:stä.
– Mukana on tällä hetkellä 56 yritystä koko maakunnasta. Meillä ja palveluntarjoajilla on kiinnostus saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan.
Hankkeen viestinnällä tehdään palveluja näkyväksi vapaa-ajan asukkaille.
– Juuri viime viikolla ilmestyi Laiturilla –lehti, jonka välissä on palveluliite tällä hetkellä mukana olevista kumppaniyrityksistämme. Myös nettisivuiltamme löytyy tietoja kumppaniyrityksistä.

Mikkelin seudun mökinomistajilla on nyt mahdollisuus saada neuvontapalvelua mökkien käytettävyyden ja viihtyisyyden lisäämiseen uuden seudullisen Mökit kuntoon -pilotin avulla. Lisäksi pilotti tekee näkyväksi vapaa-ajan asumiseen liittyvien palvelujen tarjontaa seudulla, luoden alan yrityksille tilaisuuksia toimintansa kehittämiseen.
– Mökit kuntoon – pilottihankkeessa on mukana lähes 50 yrityskumppania Mikkelin seudulta. Pilottihanke on osa Etelä-Savo kestävän vapaa-ajan asumisen ykkösalueeksi -hanketta, ja se on suunnattu sekä mökkien omistajille että vapaa-ajan asumiseen liittyviä palveluita tarjoaville yrityksille, kertoo Pihkala.
Hankkeen koordinaattorina, ”mökkipoliisina” ja neuvojana toimii Anne Innanen.

Tarpeen vaatiessa ”mökkipoliisi” lähtee käymään mökillä tai tarjoaa neuvontapalvelua puhelimitse. Ja jos palveluntuottajat tarvitsevat apua esimerkiksi tarjousten laskemisessa, hän on käytettävissä.
– Neuvontapalvelu on maksutonta. Anne auttaa löytämään ratkaisun ongelmaan, oli mökillä mikä tahansa kohentamisen, kunnostamisen tai lisäpalvelun tarve. Ja jos ei meidän hankeyrityksistämme löydy ratkaisua, Anne etsii sen jostain muualta. Tärkeintä on, että saamme kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan.
Etelä-Savo kestävän vapaa-ajan asumisen ykkösalueeksi 2017–2019 -hankkeen tärkein tavoite on tukea maakunnan kehittymistä esimerkilliseksi vapaa-ajan asumisen alueeksi. Hankkeen päätoteuttaja on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja osatoteuttajia ovat Savonlinnan Hankekehitys Oy sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hanketta rahoittavat Euroopan unionin aluekehitysrahasto, Mikkelin seutuvaliokunta, Savonlinnan kaupunki ja Helsingin yliopisto. Rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliito.

Lisätietoja: laiturilla.fi

Mikkeliläinen Leena Maaranen teki jo toisen runokirjan.
– Materiaalia syntyy kaiken aikaa, mutta en ainakaan tällä hetkellä ole suunnittelemassa uutta kirjaa.

Kolme vuodenaikaa

|
Runot kumpusivat surutyöstä. Mikkeliläisen Leena Maarasen toinen runokirja Kolme vuodenaikaa ilmestyi huhtikuun lopulla omakustanteena. Maaranen on harrastanut lausuntaa aivan nuoresta tytöstä lähtien, mistä myös ...
Olavi Räsänen konsernissa työskentelee vakituisesti viisi Räsästä. Atte Räsänen toimii Parla Floorin vientipäällikkönä ja tehtaanmyymälän osastopäällikkönä. Hänen veljensä Akseli Räsänen on myymälässä kesätöissä.

Kaikki alkoi suksista

|
OR Groupissa työskentelee Räsäsiä jo kolmannessa polvessa. Olavi Räsänen Oy:llä on pitkät perinteet. Teollisuusneuvos Olavi Räsänen valmisti ensimmäisenä suksia vuonna 1946 perustamassaan pienessä puusepänliikkeessä. ...
Testiajoja tehdään nyt urakalla. Atso Jauhiainen (12 v.) Laukaasta on toiminut junioriautojen testaajana.

Haukarting avaa pian ovensa suurelle yleisölle

|
Testiajot menossa, heinäkuussa avataan. – Heinäkuun alussa avataan. Vielä odottelemme akkuja loppuihin autoihin, mutta juhannuksen jälkeen niidenkin pitäisi olla täällä, kertoo Marko Salmikunnas Hirvensalmen ...
Marko Nurmi (vas.) ja Aarni Kivinen näyttelevät veljeksiä Tarmoa ja Anselmia tänä kesänä Naisvuorella Heikki Salon näytelmässä 506 ikkunaa. Mukana myös Risto Kopperi, Riittä Havukainen, Tuuli Anikari, Vintte Viitanen ja Katriina Honkanen. Kuva: Mikkelin Teatteri

Naisvuorelle tulee 506 ikkunaa

|
Perinteistä peräkkäin juoksentelua sarkahousuissa ei tänä kesänä Naisvuorella nähdä. Tänä kesänä Mikkelin yllä raikaa Miljoonasateen musiikki. – Naisvuorella nähdään tänä kesänä Heikki Salon kirjoittama ...
– Yksi Mikkelin parhaita puolia on se, että vaikka minulla on julkinen rooli, mikkeliläinen tulee juttusille. Se on aika miellyttävä tapa olla osa yhteisöä, sanoo kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Halonen viihtyy Mikkelissä

|
Kuuden saunan mies uskoo omatoimisuuteen ja yhteistyökykyyn. Timo Haloselle tulee syksyllä täyteen kolme vuotta hyvinkin työntäyteistä aikaa kaupunginjohtajana. – Koen että Mikkelin asiat alkavat ...