Turha roina on siivoajan painajainen

22.3.2018 Koti

Jokainen siivoaa tavallaan ja niin monta kertaa viikossa kuin itselle sopii. Siivoajatyyppejä on monenlaisia laiskoista siivousfriikkeihin.

Palvelupäällikkö Ester Suve-Nykänen Mikkeli Siivotaan Oy:stä sanoo, että kerran viikossa siivoaminen riittää useimmille.
– Kaikki ovat yksilöitä ja riippuu aivan ihmisestä, miten usein kukakin haluaa siivota. Lapsiperheissä ehkä joudutaan siivoamaan useammin. Silloin kun siivotaan, imuroidaan, pyyhitään pölyt, pestään vessa ja usein myös vaihdetaan petivaatteet.
Ikkunat tämä keskustassa asuva palvelupäällikkö pesee mielellään itse viisi kertaa vuodessa, koska kaupungissa kertyy niin paljon pölyä. Maaseudulla asuville hän suosittelee ikkunanpesua kerran tai kaksi vuodessa.

Ylimäräiset tavarat ovat Suve-Nykäsen mielestä todella huono juttu. Hän kehottaakin jättäämään kolme yhden hinnalla -tarjoukset kauppaan. Hänen paras kierrätysvinkkinsä on, ettei hankittaisi turhaa tavaraa. Siivotessa tavarat ovat tiellä ja niiden siirtely vie aikaa.
– Jos tavaraa kuitenkin on kertynyt, voi siitä päästä eroon viemällä sen kirpputorille, Suve-Nykänen neuvoo.
Yksi asia, mihin Suve-Nykänen haluaisi, että ihmiset kiinnittävät huomiota, on lattiakaivojen puhdistus. Se tulisi tehdä kerran kuussa tai jopa useammin, jos perheessä on paljon pitkätukkaisia tyttöjä – tai miksei poikiakin.
Suve-Nykänen sanoo, että mikkeliläiset käyttävät ahkerasti siivouspalveluita.
– Tietysti vanhukset käyttävät paljon, mutta parin viimen vuoden aikana lapsiperheet asiakkaina ovat lisääntyneet. Heillä on usein kiirettä, ja aika halutaan käyttää muuhun kuin siivoamiseen. Vanhukset taas arvostavat tukea, jota on tarjolla.

Nuku hyvin puhtaissa lakanoissa

Siisti makuuhuone ja hyvin hoidettu vuode auttavat sinua nukkumaan paremmin.

Marttojen vinkeillä pidät vuoteesi ja vuodevaatteesi puhtaina, raikkaina ja pitkäikäisinä. Savon Marttojen kotitalousasiantuntija Heta Nykänen sanoo, että lakanoiden vaihtoväli riippuu perheestä ja henkilöistä. Lakanat tulisi vaihtaa ainakin kahden viikon välein.
– Jos on kova hikoilemaan tai on lemmikkieläimiä, lakanat olisi hyvä vaihtaa useammin.
Peitot pestään tarpeen mukaan kerran vuodessa tai useammin, jos on esimerkiksi allergiaa. Tyynyt olisi hyvä pestä 2–4 kertaa vuodessa. Sekin riippuu siitä, kuinka paljon nukkuja hikoilee. Nykäsen mukaan vuodetekstiileiksi kannattaa valita sellaisia, joita voi pestä 60 asteessa.

Petivaatteita tulisi myös tuulettaa ulkona silloin tällöin, esimerkiksi lakananvaihdon yhteydessä.
– Nyt kun on hyviä pakkasia, petivaatteet raikastuvat ulkoilmassa, Nykänen neuvoo.
Pölypunkkien takia petivaatteita ei tarvitse tuulettaa. Niitä ei juurikaan Suomessa ole.
Nykänen kehottaa tuulettamaan makuuhuoneessa. Aamulla jätetään peti ensin petaamatta, sitten aukaistaan ikkuna ja annetaan yön aikana muodostuneen kosteuden haihtua. Pedin voi jättää auki vaikka aamupalan ajaksi.
– On täysin makuasia, petaako pedin päiväpeitolla vai ei. Päiväpeiton kanssa sängystä tulee viimeistellympi, mutta osa pussilakanoista on niin kauniita, että päiväpeiton voi halutessaan jättää pois, Nykänen kertoo.

Nykäsen mukaan petaamista voi opettaa lapsille pienestä pitäen.
– Kun sen lapsena oppii, taitaa sen aikuisenakin. Petaaminen liittyy yleiseen järjestykseen kodissa. On siistimpää, kun peitot eivät ole hujan hajan lattioilla.

 

Maaria Nykänen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0