Moneksi muuntuva

25.1.2018 Auto & Kone
Tuttuja juttuja. Vaikka Fiesta kasvoi mitoiltaan, nojaa sen perusta hyväksi havaittuun edeltäjämalliin.

Uusi Ford Fiesta käy niin nuorelle perheelle kuin varttuneemmalle ja laatutietoisemmalle autoilijalle.

Pieniin autoihin tähän asti luokiteltu Fiesta ei enää olekaan niin pieni. Jos vertailupohjaksi otetaan vaikkapa ensimmäisen sukupolven Focus, eivät erot mitoissa ole järin suuria. Taustalla on ainakin osittain markkinataloudellinen tosiasia: kun ihmiset ostavat yhä pienempiä autoja, kasvatetaan tutun tuotenimen omaavaa mallia suuremmaksi.
Ihan noin mustavalkoinen totuus ei tietenkään ole. Pienemmillä autoilla haetaan myös pienempiä käyttökustannuksia, joihin on päästy tiukkojen päästörajojen ja sitä seuranneen voimakkaan moottoritekniikan kehityksen myötä. Fordilla tämä tarkoittaa monesti palkittuja EcoBoost-bensamoottoreita, jotka tarjoavat pienestä iskutilavuudesta rutkasti voimaa alhaisella polttoaineen kulutuksella.

Uuden Fiestan elämä on karkeasti sanottuna nelijakoinen. Varustetason mukaan auton olemus maskin ilmeitä myöten on erilainen muista ominaisuuksista puhumattakaan. Fiestan voi olla

Lasia kahdessa osassa. Lisävarusteena oleva panoraamakatto on jaettu etu- ja takaosaan: etuosa on mallia avautuva ja takapenkin kohdalla puolestaan kiinteä.
Lasia kahdessa osassa. Lisävarusteena oleva panoraamakatto on jaettu etu- ja takaosaan: etuosa on mallia avautuva ja takapenkin kohdalla puolestaan kiinteä.

perustason Trend, paremmin varusteltu Titanium, urheilullinen ST-Line tai ylellisen oloinen Vignale. Auto on lähes poikkeuksetta viisiovinen, vain Trend pienimmällä moottorilla ja ST-Linen kaksi eri versiota on saatavilla kolmiovisena.
Tutustumisajossa ollut 1,0 litran 100-heppainen Ecoboost Titanium -varustetasolla edustanee Fiestan kohdalla massatuotetta eli eniten myydyintä versiota. Tosin alla ollutta menopeliä oli maustettu sähkötoimisella panoraamakatolla, peruutuskameralla, lämmitettävällä ohjauspyörällä, vakionopeussäätimellä ja nopeudenrajoittimella.
Maantieajossa on oltava tarkkana pitkien vaihdevälitysten kanssa. Vaihdeavustin kehottaa vaihtamaan paikoin liian optimisesti isompaa pykälää. Varsinkin 6. vaihteelle ei kannata vaihtaa paljoa alle 100 km/h nopeuksissa. Totuuden nimissä Suomen olosuhteisiin sopisivat paremmin hieman tiheämmät vaihdevälitykset.

Ajamisen ja varsinkin ohjaustunnon suhteen Ford on pärjännyt aina hyvin. Uusi Fiesta ei tee tässä suhteessa poikkeusta, vaan meno on jopa puuskaisessa talvimyrskyssä turvallisen tuntuista. Näppärän kokoisen auton ohjaaminen hitaissa kulmissa käsijarrun avulla saa ihan hymyn nousemaan suupieliin. Sähköinen ja ajotilanteen mukaan säätyvä ohjaustehostus tuntuu toimivan. Fiesta sopiikin kuin hanska käteen, mitä nyt elektroniset vahdit pilaavat hauskanpidon. No, ehkä parempi niin kuin kärsä edellä hangessa, kun harva meistä synnynnäinen Ketomaa kuitenkaan on.

Ford on parantanut seitsemännen sukupolven Fiestaan esimerkiksi taka-akseliston rakennetta jämäkämpään suuntaan. Muuten alustaratkaisut ovat melko perinteisiä, mutta hyvin toteutettuja, sillä alusta on hiljainen röykkyiselläkin tiellä. Kasvanut akseliväli on osaltaan rauhoittanut käytöstä, eivätkä isommatkaan patit tunnu sen enempää käsissä kuin istumalihaksissa.
Istuimet ovat tukevan tuntuiset, eikä pidemmänkään kuljettajan ole vaikeaa löytää sopivaa ajoasentoa. Tilaa on kokoluokkaan nähden riittämiin niin pituus- kuin leveyssuunnassa. Takaistuimelle mahtuu hyvin perheen pienemmät ja semi-kokoiset ihmiset. Tavaratilan nostokynnys on korkeahko, joka johtunee kolariturvallisuuden vaatimuksista.

Kuin silloin joskus. Kierrosluku ja nopeusmittareiden tyyli tuo mieleen takavuosien Fordit. Mittareiden keskellä riittää infoa moneen lähtöön.
Kuin silloin joskus. Kierrosluku ja nopeusmittareiden tyyli tuo mieleen takavuosien Fordit. Mittareiden keskellä riittää infoa moneen lähtöön.

Viihde- ja infojärjestelmän näyttö on kuin taulu kojelaudan päällä. Sync 3 -viihdejärjestelmään integroituminen kävi helposti ja nopeasti ainakin Android-puhelimesta. Järjestelmän pitäisi keskustella jatkossa suoraan myös Apple Car Playn kanssa.
Talviaikaan tulee kiinnitettyä erityistä huomiota valaistukseen ja lämmitykseen. Jalkatilat ja mukiteline on valaistu tyylikkäästi sinisävyisillä LED-valoilla, jotka ovat yllättävän kirkkaat mutta eivät häiritse matkustaessa lainkaan, pikemminkin päinvastoin.
Lämmitysvermeistä pitää antaa kiitettävä arvosana. Erillinen tuulilasin lämmitin, jo mainittu ohjauspyörän lämmitin sekä takalasin lämmitin ja tuulilasin tehopuhallus saivat olon lämpimäksi paukkupakkasillakin ja vieläpä suhteellisen nopeasti.
Uusi Fiesta on ajettavuudeltaan lähes kympin arvoinen auto. Kokonaisuutena se kuuluu luokkansa kärkipäähän. Siksi sille voi povata hyvää menestystä myös myyntitilastoissa.

 

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost Titanium

  • Hinta: 18 277,97 € (hinnat alk. 15 499,72 €)
  • Moottori: 998 cm3 (3-syl., bensiini, turboahdin, EURO 6) turboahdin, EURO 6))
  • Suurin teho: 100 hv/73,5 kW (6 000 rpm)
  • Max. vääntö: 170 Nm (1 400 – 4 000 rpm)
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 10,5 s
  • Huippunopeus: 185 km/h
  • Kulutus: 3,6/5,4/4,3 l/100 km (maantie/kaupunki/yhdistetty)
  • CO2-päästöt: 97 g/km (yhdistetty)
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0