Autokauppa lähti vauhdilla käyntiin

25.1.2018 Ajankohtaista

Vuoden alku on ollut vilkkain vuosikausiin. Avausnäyttelyissä rikottiin ennätyksiä.

Vuosien ajan kestänyt autokaupan hiljaiselo näyttää vihdoin kääntyneen parempaan suuntaan. Tammikuun toisena viikonloppuna pidetyissä näyttelyissä riitti autoista kiinnostuneita kansalaisia.
– Mikä meidän kannalta ilahduttavinta, niin ihmiset olivat myös ostomielellä liikenteessä, kertoo autokaupan johtaja Mikko Räisänen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Räisänen kertoo Mikkelin ja Savonlinnan liikkeiden myyneen avausviikonlopun aikana yhteensä 30 autoa. Varsinkin vähäpäästöiset hybridimallit olivat erittäin kysyttyjä.
– Autoista haetaan pienempiä käyttökustannuksia sekä parempia turvallisuusominaisuuksia ja ympäristöystävällisyyttä.

Vuoden alusta alkaen voimaan tullut romutuspalkkio, 1500 tai 2500 euroa, on otettu alalla vastaan hyvin. Sen sijaan pykälä, jonka mukaan auto on täytynyt olla vuoden ajan rekisteröitynä samalle omistajalle tai haltijalle, ei saa kiitosta.
– Toki on ymmärrettävää, että kikkailu halutaan estää. Kysymys kuuluu pikemminkin niin, miksi romutuspalkkiojärjestelmä ei ole voimassa koko ajan, sillä veroja kertyy autokaupan yhteydessä monesta kanavasta, Räisänen huomauttaa.
Samoilla linjoilla on myös Savilahden Auton myyntipäällikkö Jouni Mustonen. Hänen mukaansa uutuusmallit saivat kansan liikkeelle.
– Startti oli erittäin hyvä. Varsinkin vasta esitellyn T-Rocin vastaanotto oli mainio hyvä, Mustonen hehkuttaa.

Vilkkaan makuiseksi kaupankäyntiä luonnehtii myös Rinta-Joupin autoliikkeen myyntipäällikkö Heikki Laine. Kysyntää on niin uusien kuin käytettyjen autojen suhteen.
– Uusia autoja on ennustettu myytävän tänä vuonna valtakunnallisesti 126 000 kappaletta. Se tietää enemmän vipinää myös vaihtoautopuolelle, sillä uusien ja käytettyjen myyntisuhdeluku pysyy samana, Laine tietää.
Yleinen taloustilanne vaikuttaa aina suhdanneherkkään kaupanalaan, jota autokauppa edustaa mitä isommissa määrin. Nyt tilanne näyttää hyvältä ja Laineen mukaan Etelä-Savossa meno on tasaisempaa moneen muuhun paikkakuntaan nähden, niin hyvässä kuin pahassa.
– Täällä nousut ja laskut ovat loivempia, mutta kyllähän tämä positiivinen vire oikein hyvältä tuntuu, viime vuonna reilusti yli
2 000 autoa myyneen liikkeen veturi kertoo.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0