Pakettiautokauppa odottaa nykäisyä

13.10.2017 Koti
Mitä isompi, sitä pienempi. – Pakettiautojen autovero on suhteessa pienempi kun kantavuus on suurempi, kertoo myyntipäällikkö Jouni Mustonen Savilahden Auto Oy:stä.

Hyötyajoneuvojen kehitys on ottanut isoja askelia henkilöautojen tapaan.

Vanha toteamus Etelä-Savon hitaasta reagoinnista talouden muutoksiin näkyy pitävän paikkansa, mikäli on uskominen pakettiautojen myyntitilastoihin. Valtakunnallisesti kasvuloikka on ollut kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 20,1 %. Maakunnittain tarkasteltuna kasvuluvut ovat siten olleet lähes poikkeuksetta kaksinumeroisia, mutta poikkeus vahvistaa säännön tässäkin tapauksessa. Etelä-Savo on ainoana maakuntana pakkasen puolella 7,3 prosentin verran. Mikkeli maakunnan suurimpana kuntana noudattelee lukujen valossa samoja linjoja.
Autokaupoissa odotellaan tilanteen piristymistä vesi kielellä. Valtakunnallisesti pakettiautomarkkinoiden ykkössijaa pitävän Volkswagenin paikallisen liikkeen myyntipäällikön, Savilahden Auto Oy:n Jouni Mustosen, mukaan henkilöautokaupassa positiivinen ajattelu on ollut mallillaan jo pitkään, vaikka luvuissa ei viime vuoteen nähden ole vielä isompaa kasvua nähty. Alkuvuodesta käyty autoverokohina näkyi kevään luovutustilastossa ikävällä tavalla. Sen kirimisessä on riittänyt työtä.
– Lisäksi kaikki meidän katukuvassa näkyvät uudet pakettiautot eivät näy Etelä-Savon tilastoissa, sillä valtakunnallisesti toimivat yritykset osatavat autoja keskitetysti ja usein Etelä-Suomesta, Mustonen valaisee.

Roimasti viime vuosina harpannut autotekniikka näkyy ja tuntuu myös hyötyajoneuvopuolella. Kattavat turvavarusteet löytyvät myös nykyisistä pakettiautoista, kuten ajonvakautusjärjestelmät ja adaptiiviset vakionopeussäätimet osoittavat.
Useasti listalta ruksataan reippaasti myös mukavuusvarusteita. Tavara-auto on yrityskäytössä useimmiten työpaikka ja siksi viihtyvyydellä on erityinen merkitys.
– Varustepaketit ovat tänä päivänä järkevästi hinnoiteltuja. Tietenkin ostajat ovat valveutuneita ja valitsevat varusteet tarpeen mukaisesti, Mustonen kertoo.
Mikkelin lisäksi Iisalmessa Peugeot- ja Citroen-henkilö- sekä pakettiautoja myyvän Kärkimerkit Oy:n autokauppias Niko Schulman kertoo hyötyajoneuvojen myynnin olleen pirteämpää Pohjois-Savossa. Kuopio-vetoisen maakunnan lukema on 11,6 % plussalla.
– Enemmänkin ehtisi tekemään, mutta onneksi kysyntää on ollut viime aikoina enemmän kummallakin paikkakunnalla.
– Ja ne jotka kysyvät, ovat tosimielellä liikenteessä, Schulman kokee.

Pakettiautoissa verottaja suosii enemmän niin sanottuja tonniluokan pakettiautoja, joiden kokonaismassa pyörii kolmen tonnin paikkeilla. Mustonen kertoo pienemmissä pakettiautoissa olevan lähes saman verran autoveroa kuin vastaavan henkilöauton kohdalla. Pakettiautojen kattona olevan 3 500 kilon kokonaismassan kohdalla veroprosentti on selvästi alhaisempi.
Pienemmille pakettiautoille on ollut silti kysyntää. Myyntiammattilaisten mukaan hyötyajoneuvo ostetaan aina ensisijaisesti tarpeen mukaan.
– Meillä on siihen luokkaan tuore malli, joka on varmaan vaikuttanut tilanteeseen, Schulman pohtii tilannetta omalta osaltaan.
Käytettynä pakettiauton menekkiin vaikuttavat ihan samat asiat kuin henkilöautopuolellakin. Hyvin pidetty ja huollettu auto liikkuu autoliikkeen varastosta nopeasti seuraavalle omistajalle.
– Arvonlisäverollinen auto on tietenkin yritysostajalle tärkeä asia, mutta vanhemmissa ja edullisimmissa autoissa sen merkitys vähenee. Silloin ostajakunnassa on mukana paljon yksityisihmisiä, joille alvilla ei ole merkitystä, Mustonen tietää.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0