Energiahukan saa kuriin useilla toimilla

12.10.2017 Koti
Mikkelin Lasiasennuksen lasiasentaja Jarno Puntanen näyttää 1980-luvulla rakennettuun omakotitaloon vaihdettavaa ikkunapakettia. Koska karmit olivat kunnossa, niin ikkunoiden kunnostukseen riittää vain lasien vaihto.

Jos seinän nurkista vetää ja ikkunalasit huurustuvat, niin kodin lämpö voi lämpö karata kattoharjalla istuville harakoille. Energian kulutusta voi vähentää askel kerrallaan.

Syksyn viiletessä tulee kiinnittäneeksi huomiota asunnon vetoisuuteen ja asumismukavuuteen. Jos omakotitalon asukas epäilee kodissaan olevan lämpövuotoja, niin lämpökamerakuvaus on paikallaan. Kuvauksella varmistetaan helposti energiaa syövät kohteet ja korjaamisen tarve.

Kamera kertoo myös yläpohjan, vesikaton ja ulkoseinän rakenteista ja niiden lämpöteknisestä toimivuudesta. Kuvauksella voidaan myös todentaa patterien toimivuus ja korvausilmakanavasta tuleva lämpö.

– Kuvauksella näkee heti mistä kohtaa lämpö vuotaa. Saman voi havaita myös infrapunamittarilla, kertoo JT Kiinteistötekniikan toimitusjohtaja Jukka Ikonen.

Ikosen mukaan lämpövuotoja voi kokeilla myös ihan kotikonstein, esimerkiksi laittamalla lämpömittari ikkunan pieleen kiinni. Jos ulkona on kymmenen astetta pakkasta ja sisäpuolella mittari näyttää saman verran plussaa, niin jotain on vialla. Ensimmäisenä keinona on kokeilla vaihtamalla ikkunoihin uudet tiivisteet.

 

Varsinainen ikkunaremontti alkaa aina lahosta karmista ja huurteisesta lasista. Mikkelin Lasiasennuksen yrittäjä Jani Paakkunainen sanoo, että ensin mietitään kunnostusmahdollisuutta ja sitten ikkunoiden vaihtoa.

– Sen jälkeen aletaan miettiä UV-arvoja, talon ikää ja kohteen tarvetta, jonka perusteella päätetään paras ikkunavaihtoehto.

Hyvässä ikkunassa on selektiivipinnoite ja lasien väliin tulee suojakaasu. Aukeaviin ikkunoihin on tarjolla 3-4 lasisia malleja, kun kiinteissä ikkunoissa on aina kolme lasia.

– Jos karmit ovat kunnossa, eikä halua vaihtaa ikkunoita, niin voi vaihtaa vain ikkunapaketin.

Kun talossa on hyvät ikkunat, niin toki kannattaa kiinnittää huomiota myös nykyaikaiseen lämpöeristettyyn ulko-oveen.  Myös parveke- ja terassilasitukset tuovat useimmiten säästöä lämmityskustannuksiin.

 

Ikonen muistuttaa, että olipa kodin lämmitysmuotona kaukolämpö, sähkölämmitys tai maalämpö, niin energiasäästön kannalta on tärkeintä laitteiden toimivuus.

Jukka Ikonen mittaa infrapunamittarilla patterin lämpötilaa.
Jukka Ikonen mittaa infrapunamittarilla patterin lämpötilaa.

– Täytyy huolehtia, että laitteet on huollettu ja tarkastettu, ja että ne toimivat automaatiolla.

– Jos kiinteistön sisällä on paljon lämpötilamuutoksia, niin todennäköisesti esisäätöjä ei ole tehty oikein. Lämmitysverkon saa tasapainotettua patteriventtiilin esisäädöllä, joka on kuitenkin ammattilaisten hommia.

Lämmityskaudella kannattaa lämmittää takkaa ja leivinuunia vähintään parin kolmen päivän välein. Mikäli huoneistossa on sisälämpötilan anturi, niin lämmitysjärjestelmä huomioi heti kohonneen lämpötilan ja ajaa peruslämpöjä pienemmälle.

Ikosen mukaan suorasähkölämmitteisessä talossa voi säästää ilmalämpöpumpun avulla sähkölaskussa jopa puolet. Omakotitaloissa energiasäästöjä saadaan helposti aikaan myös käyttämällä led-lamppuja ja valitsemalla energiatehokkaat kodinkoneet.

Huonelämpötilalla on myös merkitystä, kun kodin lämpötilaa pudottaa yhdellä asteella, niin lämmityskuluissa säästää viisi prosenttia. Oleskelutiloissa peruslämmöksi riittää 20-22 astetta, mutta makuuhuoneessa riittää hyvin 18-20 astetta.

Myös vedenkulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Suihkussa ei kannata lotrata vettä shampoopesun aikana, vaan vain huuhdeltaessa. Lisäksi hanojen virtaamien säädöt kannattaa tarkistaa ja kunnostaa vuotavat vesikalusteet.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0