Auto-Kilta sai haluamansa

13.10.2017 Auto & Kone
Iso asia. Auto-Killan Mikkelin liikkeen myyntipäällikkö Teemu Pulliainen, toimitusjohtaja Aki Savolainen ja huoltopäällikkö Juha-Matti Pulkkinen (oik.) luottavat Fordin vetovoimaan.

Neljän paikkakunnan ketjusta löytyvät nyt samat merkit joka liikkeestä.

Mikkelin Auto-Killan toimipaikalla käy kova sutina. Vasta saadun Ford-edustuksen myötä markkinaosuus henkilöautomyynnistä nousee toisella mokomalla, noin 20 prosenttiin. Hyötyajoneuvojen osalta myyntikakku on vieläkin suurempi. Merkkiruletin pyörityksen saman katon alla voi katsastaa jatkossa Fordin ohella Dacian, Isuzun, Renault´n ja Volvon mallistoa. Sen sijaan Huyndaita ei Auto-Killasta enää uutena myydä, sillä yhtiö päätti jo aiemmin luopua korealaismerkin edustuksesta.
Ford-edustuksesta oli kiinnostunut myös Osuuskauppa Suur-Savo. Merkin edustuksen suhteen mietintämyssy oli reilun viikon valmistajan päässä, mutta lopulta vaakakuppi kääntyi Auto-Killan puoleen.
– Meidän olemassa oleva yhteistyö Lappeenrannassa edesauttoi tässä päätöksessä. Meille tämä asia on juuri sitä, mitä olemme halunneetkin, kertoo Auto-Killan toimitusjohtaja Aki Savolainen.

Uuden merkkiedustuksen työllistävä vaikutus on kaikkiaan noin 10 henkilöä eri tehtäviin. Autotaloon on jo rekrytoitu neljä asentajaa, huoltoneuvoja sekä automyyjä. Lisää on luvassa, kun kaikki on saatu kuntoon. Vastassa on myös tuttuja kasvoja Ford-asiakkaille.
– Tietoliikenneyhteydet on saatu kuntoon ja uusia autoja on jo myyty sekä huoltoja tehty, kertoo myyntipäällikkö Teemu Pulliainen.
Mikkelissä lehdistötilaisuutta pitänyt Savolainen sanoi ketjun myyvän Suomen tasolla viitisen prosenttia uusista Fordeista. Vauhti-Vaunun liiketoimintaa pyörittäneen Saimaa Invest Oy:n konkurssista alkaneen uusjaon myötä Ford-edustus siirtyi Auto-Killalle myös Savonlinnassa. Mikkelissä esillä tulevat olemaan henkilöautojen ohella koko hyötyajoneuvomallisto, josta Ford käyttää nimitystä Transit-keskus
Näillä alueilla merkin kanta on ollut valtakunnallista siivua suurempi. Käytännössä se tarkoittaa jo valmiiksi ylhäälle asetettua rimaa asiakaspalvelun suhteen. Savolaisella on olemassa hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi sisäinen lääke.
– Meidän tahtotilan mukaan Auto-Killan pitää olla alan halutuin työpaikka. Se johtaa ennen kaikkea korkeaan asiakastyytyväisyyteen, Savolainen painottaa.

Vuonna 2002 Mikkelissä toimintansa aloittanut Auto-Kilta laajensi autotaloaan vaihtoautohallin ja korjaamon osalta 10 vuotta sitten. Ensi kesänä neliömäärä kasvaa jälleen, mutta järkevästi. Parhaillaan on menossa kiinteistön ja tontin kartoitus, sillä varsinkin pihatilaa tarvitaan lisää.
Korjaamon puolelle rakennetaan uutta tilaa useamman nosturipaikan verran. Nykyisestä vaihtoautohallista tehdään Ford-myymälä, mutta vaihtoautoille on sen sijaan luvassa jotain erilaista.
– Lämmitettäviä neliöitä ei ole järkevää rakentaa ylettömiä määriä, mutta jotakin sellaista on tiedossa, jossa vaihtarit ovat fyysisesti nähtävillä läpi vuorokauden, lupaa myyntipäällikkö Teemu Pulliainen salaperäisesti.
Marraskuun alussa Ford-myymälän ulkoasu saatetaan ajan tasalle. Merkin oma sisäänkäynti puhkaistaan Yrittäjänkadun puoleiselle sivulle. Savonlinnan toimipisteen osalta luvassa on myös satsauksia korjaamon ja automyynnin puolelle. Auto-Killassa on kehitetty voimakkaasti autoilun palveluita sähköiseen suuntaan.
– Pari vuotta sitten lanseeraamamme Kilta-Diili on otettu hyvin vastaan. Se on kokonaan erilainen ajattelumalli autoilusta ja siihen liittyvistä palveluista, Pulliainen hehkuttaa lopuksi.

 

Auto-Kilta

• perustettu 1964 Lappeenrannassa.
• liikevaihto n. 60 milj. euroa (2016).
• vuoden 2018 liikevaihdoksi on arvioitu 75-80 milj. euroa.
• henkilöautoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta 3/4, raskas kalusto ¼.
• palkkalistalla noin 110 työntekijää.
• henkilö- ja pakettiautomyynti Imatralla, Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa.
• Merkkiedustuksina Dacia, Ford, Renault ja Volvo.
• Auto-Kilta Trucks myy ja huoltaa Renault ja Volvo kuorma- ja pakettiautot Lappeenrannassa ja Savonlinnassa.
• Mikkelissä kuorma-automyynti tapahtuu Raskaspari Oy:n tiloissa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0