Ruuskan pojat avasivat kesäkahvilan

7.7.2017 Ajankohtaista
Veljekset Joona ja Eetu Ruuska olivat juuri keittäneet täyden pannullisen kahvia.

Siekkilän frisbeegolfpuistoon ilmestynyt pinkki myymäläkontti on otettu ilolla vastaan.

Eetu ja Joona Ruuska perustivat konttiin kesäkuussa kahvilan, joka palvelee frisbeegolfaajia ja muita ohikulkevia lähes joka ilta. Tosin säävarauksella, sillä sateella kioski on suljettu.
– Onhan tästä tykätty aika paljon. Isä mainosti kahviota Facebookissa ja päivitys sai ensimmäisen vuorokauden aikana tosi paljon peukutuksia sekä kannustavia kommentteja. Ihan jo senkin puolesta, että meillä on aika edulliset hinnat, pojat toteavat.
Discgolf Hell Cafe tarjoaa asiakkailleen jäätelöä, virvokkeita ja pientä purtavaa kuten pitsapaloja. Veljekset ovat hankkineet myytävät artikkelit kaupasta ainakin vielä alkuvaiheessa.
– Meinasimme, että joku kerta voisi leipoa itse vaikka mokkapaloja. Muurinpohjalettujakin ollaan ajateltu paistaa, mutta ei vaan ole vielä ehditty kokeilla.
Pojat kertovat, että eniten asiakkaita käy silloin, kun alueella käydään Mikkelin Frisbeegolf ry:n seurakisoja.
– Ainakin silloin kauppa käy hyvin. Heidän lisäkseen myös monet pyöräilijät pysähtyvät tässä.

Makeiden herkkujen lisäksi myytävänä on myös pitsapaloja.
Makeiden herkkujen lisäksi myytävänä on myös pitsapaloja.

Kahvilan nimi juontuu RM Vauhtipyörän alakerrassa sijaitsevasta frisbeegolfvarusteita myyvästä erikoisliikkeestä, jonka omistaa poikien isä Timo Ruuska.
– Isähän se ehdotti, että voisimme alkaa pitämään kahvilaa. Onhan tässä meille ihan hyvä kesätyö, pojat toteavat iloisesti.
Veljekset eivät ole itse ollenkaan innostuneita frisbeegolfista. He kuitenkin tietävät kertoa, että Siekkilän frisbeegolfpuistossa on yli 30 väylää.
– Uudet väylät valmistuivat vasta vähän aikaa sitten tuonne tien toiselle puolelle. Alun perin tässä oli vain 12 väylää.
Kioskin tuntumassa kiekkoa heittäneet Jari Nykänen ja Jani Karppinen antoivat yritteliäille pojille kannustavaa palautetta.
– Emme vielä tienneet tästä kesäkahvilasta. Ensi kerralla täytyy ottaa varta vasten muutama euro mukaan. Kyllähän sitä kuumana kesäpäivänä aina kylmä juoma maistuu, he toteavat.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0