Metallikierrätys sai rinnalleen rakennusjätteiden vastaanoton

Aurinko paistaa myös lautakasaan. Jere Hytönen (vas.), Hannu Vesanka ja Mikael Pitkänen vannovat kiertotalouden nimiin.

Muotisana: kiertotalous. Tähän saumaan oman osansa haluaa antaa Mikkelin Romumetalli Oy uudella Kiertopihallaan.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa materiaalivirroista hyödynnetään. Istuvan maan hallituksen yksi isoista teemoista on kiertotalouden tehostaminen. Käytännössä käytöstä poistuva tavara saattaa saada uuden kodin kierrättämällä tuotteena. Jos se ei onnistu, jatkaa materiaali elämäänsä uudelleen valmistettavan tuotteen raaka-aineena. Mikäli materiaali ei sovellu kierrättämiseen, voidaan se hyötykäyttää esimerkiksi polttamalla tai lasimurskana tien pohjalle.
Mutta mitä uutta tässä sitten on? Ainakin se, että homma tehostuu. Takana on myös lakimuutos, joka muuttaa jätealan markkinoita ja avaa mahdollisuuksia yksityiselle puolelle. Voittajana tässä asiassa on kuluttaja, sillä jätteistä tulee entistä halutumpia. Lisäksi kilpailu näkyy myös hintatasossa.

Pääkaupunkiseudulla tilanne on jo toisen näköinen mitä maaseutupitäjissä. Tarjontaa harjoittaa moni muukin kuin kuntayhtymä. Silti Mikkelin Romumetalli Oy:n jätekierrätyksestä ja Kiertopihan toiminnasta vastaava Mikael Pitkänen ei halua luoda mitään vastakkainasettelua.
– Tarkoitus ei ole mullistaa kenttää, vaan luoda kuluttajalle vaihtoehtoja. Materiaalihyötykäyttäminen tulee lisääntymään muutenkin ja kakku kasvaa luonnostaan, hyvän tuntuman kierrättämisen eri muodoista omaava Pitkänen sanoo.
Yrittäjäkaksikko Jere Hytösen ja Hannu Vesangan mukaan idea toiminnan laajentamiseksi lähti käytännön työn kautta. Rakennusjätelavoja tyhjennettäessä miesten ajatuksiin tuli, että kokonaisuuden voisi järjestää paremminkin.
– Erotellaksemme romuja, on se helpompaa tehdä omalla pihalla esimerkiksi rakennusjätteen seasta, kertoo Jere Hytönen.
Pelkkiä omia romuja lajitellessa ei kateta edes kuluja, vaan asiakassuhteita on solmittu jo useiden eri yritysten kanssa. Yhtä tervetulleita ovat myös pientuojat.

Yrittäjät näkivät yrityksensä edullisen sijainnin lisäksi alan selvän markkinaraon: saneerausrakentaminen kasvaa tulevaisuudessa. Reilut kaksi vuotta omissa nimissään yrittäneet Hytönen ja Vesanka kertovat autojen purkuosakaupan ja metallikierrättämisen jatkuvan kuten tähänkin asti.
Kiertopihan käytännön toteutus kesti noin puoli vuotta ennen kuin lupaprosessi, uusi vaaka ja piha-alue päällysteineen olivat käyttökunnossa. Ihan mitä tahansa moskaa ei Romumetallin Kiertopihalle voi jatkossakaan tuoda, mutta energiajäte, puujäte ja rakennusjäte ovat tervetulleita entuudestaan tuttujen metalliromun ja romuautojen ohella.
Isojen investointien uskotaan tuovan myös tulovirtaa. Yrittäjät laskevat liikevaihdon kasvavan uuden toimialueen myötä liki kolmanneksella aina miljoonaan euroon.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0