Avoautossa on vain taivas kattona. Kesän hauskin ajokokemus sai hyvälle tuulelle.
Fiat 500 C on ehdottomasti yksi kesäni hauskimmista jutuista. Legendaarisesta ja alkuperäisestä pikku-Fiatista olen kuullut monta tarinaa ja käyttäjäkokemusta. Isot miehet ovat ahtaneet itsensä pikkuauton takapenkille ja autossa on riemu raikunut takamoottorin kuumottaessa selkäpiitä.
Itsellä ei aidosta retroraudasta ole kokemusta, mutta päivitetty versio kyseisestä mallista sai heti ensisilmäyksellä hyvälle tuulelle. Mintunvihreästä autosta tuli mieleen ranskanpastilli, vaikkakin tämä karamelli on valmistettu Italiassa.
Avoautoreissu alkoi heti poltella, mutta ennen matkaan lähtöä oli hyvä kuulla pikainen opastus auton toimintoihin. Automyyjä neuvoi perusasiat ja kangaskaton käytön. Sähköinen kattomekanismi osoittautui hiljaiseksi kankaan siirtyessä kolmessa eri vaiheessa auton takaosaan. Tuulenohjain löytyi tuulilasin yläreunasta, joka otettiin esiin manuaalisesti. Itselleni tärkein muistettava asia olikin tuulen ohjaimen laskeminen ennen katon sulkemista, sillä muuten voi mennä jotain rikki.
Matka alkoi hyvissä tunnelmissa ja heti ensimmäisessä liikenneympyrässä tuli vastaan toinen avoauto. Mieleen pälkähti, että kuuluisikohan kohdatessa tervehtiä, mutta ilmeisesti tällainen ei ole avoautoilijoiden keskuudessa tapana.
Matkaa tehdessä silmä tarttui retrohenkiseen nopeusmittariin ja kojelaudan pyöreisiin muotoihin. Vielä, kun aukaisi sähkökäyttöiset sivuikkunat, niin tuuli tuiversi hiukset kivasti sekaisin. Musiikki kuului stereoista hyvin, eikä matkantekoa haitannut oikeastaan mikään. Ainut epäkohta mihin tämä kesäautoilija kiinnitti huomiota, oli rajoittunut näkyvyys taakse katon ollessa alhaalla. Peruutuspeilistä näkyi vain takana tulevan auton katto, mutta vastaavasti sivupeilit komppasivat asiaa.
Maantienopeuksiin kiihdytettäessä autossa pelmahti pienesti pakokaasun tuoksu, mutta se haihtui taivaan tuuliin saman tien. Vastaavasti kirkkopuiston varrella sisään tulvi kukkivien sireenien tuoksu ihan kuin moottoripyörällä ajaessa.
Pysäköintitutka ei reagoinut parkkeeratessa missään vaiheessa. Ehkä olinkin liikenteessä sen verran varovaisella mielellä, etten kovin ahtaisiin paikkoihin edes yrittänyt sovittaa autoa.
Koska auto oli vain päivän käytössä, täytyi siitä ottaa ilo kokonaan irti ja lähteä vielä ilta-ajelulle. Iltareissuksi sopi teinityttöjen hakeminen liikenneasemalta. En kertonut etukäteen, että millä autolla tulen hakemaan, mutta pyysin kiinnittämään huomiota ”karamelliin”.
Rippikouluikäiset tytöt huomioivat heti söpön auton ja ilmeistä päätellen paluukyytiin oltiin tulossa mielellään. Tytöt ihastelivat sisutusta, muotoja ja kiiltävää kojelautaa, eikä mennyt kuin sekunti, kun kamerapuhelimet oli kaivettu esille.
Koska oli viileä ilta, olin lähtenyt liikenteeseen katto suljettuna. Vasta keskustaa lähestyessä muistin esitellä tytöille sen kaikista parhaimman jutun. Teinit suorastaan hullaantuivat, kun heille paljastui, että kyseessä olikin avoauto. Vanhempi kyytiläinen halusi myös takapenkille ja sittenhän niitä selfieitä vasta otettiinkin.
Auton palauttaminen seuraavana aamuna oikeastaan vähän harmitti. Voisin kruisailla karamellillä koko kesän!
