Hirvensalmelle perustetaan sisäkarting-rata

9.6.2017 Auto & Kone
Hirvensalmen Autourheilijat ry:n perustajajäsenet Mikko Lehto ja Kari Liimatainen testasivat talvella vasta hankittua rallisimulaattoria. Pian autourheiluväki pääsee harjoittelemaan myös kartingia.

Ajamaan päästään jo tänä syksynä.

Hirvensalmen Autourheilijat ry perustaa karting-hallin Otavantien varrelle, Mikkelin ja Hirvensalmen välisen tien varrella sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön. HAU on solminut kunnan kanssa vuokrasopimuksen noin 1 000 neliön kokoisesta tilasta. Seura haki toiminnan perustamista varten Leader-rahoitusta Veej’jakaja ry:ltä, joka näytti hankkeelle hiljattain vihreää valoa.
– Avustuksen saaminen oli toiminnan aloittamisen kannalta välttämätöntä. Tarvitsemme noin 130 000–140 000 euron verran rahoitusta, kertoo seuran puheenjohtaja Kari Liimatainen.
Halli on ensimmäinen mikroautojen sisärata Mikkelin seudulla. Kun rahoituskuviot ovat nyt kunnossa, niin karting-autoille varattu harrastustila avataan käyttöön jo syksyllä. Seura on suunnitellut tiloihin myös kaupallista vuokraustoimintaa.

Sisähalliin on suunnitteilla 250 metriä pitkä ajorata. Alustavien suunnitelmien mukaan mikroautoja olisi rivissä noin kymmenkunta. Autojen voima tulee bensan sijasta pistorasiasta. Liimataisen mukaan sähkötoimiset autot ovat vieläpä kestäviä ja helposti säädettäviä. Päästöttömyys on iso asia niin käytön kuin hallin ilmanvaihdon suhteen.
– Sähköautot ovat kestäviä ja helposti säädettäviä. Niillä voi ajaa jopa ulkoradalla. Ne kulkevat ihan toisella viisiin kuin polttomoottoriautot. Saasteettomuus on tietenkin hyvä asia, Liimatainen tietää.
Vastaavaa palvelua ei ole tarjolla lähiseudulla. Lähimmät karting-hallit sijaitsevat Kouvolassa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Toimivassa yksikössä keskeisiä asiakasryhmiä ovat alan harrastajat, yritykset koulutus- ja tyky-päivineen sekä yksityiset ihmiset. Toiminnan käynnistyessä mikroautohalli työllistää yhden henkilön.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0