Kimari kouluttautui haaveammattiin

|

Anni Kimarin mukaan olisi ihanteellista, jos ihonhoitoon olisi mahdollisuus joka kuukausi. –Jos rahapussi ei anna periksi, niin kasvohoidossa olisi hyvä käydä ainakin vuodenaikojen vaihtuessa. Moni käykin aina ennen kesää ja sen jälkeen, hän toteaa.
Anni Kimarin mukaan olisi ihanteellista, jos ihonhoitoon olisi mahdollisuus joka kuukausi. –Jos rahapussi ei anna periksi, niin kasvohoidossa olisi hyvä käydä ainakin vuodenaikojen vaihtuessa. Moni käykin aina ennen kesää ja sen jälkeen, hän toteaa.

Ravintola-alan työt vaihtuivat kauneudenhoitoon.

Anni Kimari perusti Kasarmikadulle kosmetologialan yrityksen. Kerrostalokaksio muuttui remontissa vaalean raikkaaksi ja ylelliseksi kauneushoitolaksi, jossa sky-kosmetologi on ottanut asiakkaita vastaan parin kuukauden ajan.

Tuore yrittäjä halusi yritykselleen nimen, joka jää helposti ihmisten mieleen.

– Etsin sopivia sanoja ranskaksi, italiaksi, espanjaksi ja latinaksi. Vivo tarkoittaa esperanton kielellä elämää, joten päädyin siihen. Beauty antaa puolestaan osviittaa siitä, että minkä alan yrityksestä on kyse, Kimari selventää.

Vivo tarjoaa asiakkailleen kasvo-, käsi- ja jalkahoitoja sekä erilaisia hierontoja. Kosmetologi tekee myös ripsien ja kulmien värjäyksiä, kynsien kestolakkauksia ja meikkejä sekä sokerointia eli ihokarvojen poistoa.

 

Perinteisten kasvohoito- ja puhdistusmenetelmien lisäksi tuore yrittäjä on hankkinut ihonhoitoja varten käyttöönsä HydraFacial –laitteen. Kyseessä on ihonhoitomenetelmä, joka samanaikaisesti puhdistaa, kuorii, poistaa musta- ja valkopäät sekä syöttää tehoaineet syvälle ihoon.

– Hoitopäässä on tornado, joka imee tehokkaalla alipaineimulla ihoon kerääntynyttä ehostusta, ihon eritteitä, likaa ja haitallisia mikrobeja erilliseen säiliöön. Kaikki epäpuhtaudet näkyvät hoidon jälkeen säiliössä, Kimari kertoo.

– Tehoaineet syötetään syvälle ihoon kivuttomasti. Hoito on hyvä esimerkiksi aknelle, mutta menetelmä sopii ihan kaikille ihotyyppiä ja ikää katsomatta.

Hoitoon voidaan yhdistää esimerkiksi happokuorinta, joka hälventää ja vaalentaa maksaläiskiä. Laite myös silottaa juonteita.  Hoidon jälkeen iho tuntuu puhtaalta, pehmeältä ja kosteutetulta. Hoito kestää kokonaisuudessaan 45 minuuttia.

Monipuolinen laite puhdistaa, kuorii ja tyhjentää ihohuokoset sekä syöttää tehoaineet syvälle ihoon kivuttomasti. Vastaava laite on tällä hetkellä Mikkelissä vain kahdessa kauneushoitolassa.
Monipuolinen laite puhdistaa, kuorii ja tyhjentää ihohuokoset sekä syöttää tehoaineet syvälle ihoon kivuttomasti. Vastaava laite on tällä hetkellä Mikkelissä vain kahdessa kauneushoitolassa.

 

Kimari kouluttautui ammattiin yksityisessä kosmetologikoulussa Lahdessa. Opinnot kestivät puolitoista vuotta.

– Kauneudenhoitoala on kiinnostanut aina ja mietin ammattia jo peruskoulun yläluokilla. Työskentelin kuitenkin ravintola-alalla useita vuosia. Sitten vain kerran totesin itselleni, että nyt täytyy tehdä jotain muuta. Niin lähdin kouluun ja vaihdoin alaa, hän kertoo.

Tuore yrittäjä suhtautuu tulevaisuuteen innokkaasti ja positiivisin mielin.

– Olisi kiva, jos homma lähtisi hyvin käyntiin. Tykkään työstä ja alasta ja itselläni on sellainen mieli, että haluan kehitellä jatkossa myös uusia alaan liittyviä juttuja, hän toteaa hymyillen.

Haukartingilta Ferrarille

|
Tie Maranellon korskuvan orin palvelukseen oli monien sattumien summa. Hirvensalmella sijaitsevalla sisäkarting-hallilla vaikuttanut Marko Salmikunnas nähdään pian alkavalla Formula 1 -kaudella Ferrarin F1-tallin palveluksessa. ...
Töissä. Työmatkoilla on hyvä laittaa dokumentit kuntoon heti, kertoo Kari Jukarainen.

Työkoti on nyt pyörien päällä

|
Tuhannet hotelliyöt kypsyttivät erilaisen ratkaisun todeksi. Kun kakkoskotina ovat käytännössä hotellit, on se liikaa. Erilaiset majoitusliikkeet tulivat tutuiksi yrittäjä Kari Jukaraiselle, sillä laatoitusalan maahantuontiliikkeen ...