Voutilainen ja Huhta istuvat nyt samalla puolella pöytää

10.11.2016 Auto & Kone
Timo Voutilainen ja Esa Huhta ovat tunteneet toisensa kohta 30 vuotta.

Eskon Autopelti Oy on erikoistunut henkilöautojen vauriokorjaamiseen.

Yrittäjäkadun ja Otavankadun kulmauksessa sijaitsevan kiinteistön uudet pirteänpunaiset mainosteippaukset ovat varmasti kiinnittäneet monen ohikulkijan huomion. Muutama viikko sitten rakennuksen päätyyn muuttanut Eskon Autopelti Oy on asettautunut pikkuhiljaa taloksi. Yritys on yksi Autoklinikka Partner -kumppani, joita on Suomessa tällä hetkellä 14.

– Olemme erikoistuneet kaikkien automerkkien kolarikorjauksiin ja automaalauksiin. Päätoimipaikkamme sijaitsee Pieksämäellä. Meillä on kolarikorjaamo myös Varkaudessa ja työllistämme tällä hetkellä 17 henkilöä, kertoo toisen polven yrittäjä Esa Huhta.

– Etsimme Mikkelistä sopivaa paikkaa vuoden verran, kunnes meille tarjoutui tämä mahdollisuus. Sijainti on hyvä autojen liikkuvuuden kannalta. Valmistelut aloitettiin elo-syyskuun vaihteessa ja nyt ollaan oltu auki nelisen viikkoa.

Työnjohtaja Timo Voutilainen sanoo, että toiminta on käynnistynyt päivä kerrallaan.

– Ei tänne ole vielä yleisöryntäystä tullut. Eihän avajaisiakaan ole ehditty viettää, eikä ämpäreitäkään jakamaan, hän naurahtaa.

– Pyrimme saamaan oman siivun alueen kolarikorjausmarkkinoista. Syksy on hiljaista aikaa kolaripuolella. Talvi ja liukkaat kelit tuovat kuitenkin mukaan omat haasteensa, joten sen myötä työmäärä lisääntyy yleisesti.

Voutilainen työskenteli aikaisemmin 25 vuotta vakuutusyhtiön autovahinkotarkastajana.

– Eteen tuli hyvä mahdollisuus siirtyä pöydän toiselle puolelle korjaamoon. Tänä päivänä digitaalitekniikan myötä autovahinkotarkastajat ja työmuoto ovat muutenkin siirtyneet hyvin pitkälti korjaamoihin.

Sattumaako lienee, mutta Voutilaisella on ollut Yrittäjänkatu 30 kiinteistöön tietty side jo vuosikymmenten ajan. Hänelle Eskon Autopelti Oy on kolmas työpaikka samassa rakennuksessa.

– Työskentelin 1980-luvun lopulla Mikkelin Autossa. Kymmenen vuotta myöhemmin toimin jonkin aikaa Suomen Vahinkotarkastuksen asemalla. Nyt on sitten vuorostaan tämä kolarikorjaamo, hän selventää.

Autoklinikan punaiset mainosteippaukset eivät jää ohikulkijalta huomiotta.
Autoklinikan punaiset mainosteippaukset eivät jää ohikulkijalta huomiotta.

Huhdan ja Voutilaisen mukaan kolarikorjaamo laskee aina ennen työn aloittamista tarkan kustannusarvion.

– Meiltä saa paperin mukaan, jossa kerrotaan mitkä toimenpiteet autoon tehdään. Jos työn edetessä tulee vastaan piilossa olevia vikoja, niin ne kuvataan ja dokumentit menevät vakuutusyhtiöille.

– Teemme tarvittaessa kotikäyntejä ja samoin voimme järjestää vuokra-auton, ettei asiakkaan tarvitse lähteä etsimään korjauksen ajaksi sijaisautoa.

Kolarikorjaamossa tehdään oikaisu- ja peltitöitä sekä tuulilasin korjauksia ja automaalauksia.

Kaksikko on tuntenut toisensa jo 26 vuotta.

– Onhan se merkki jostain. Ennen sitä istuttiin eri puolilla pöytää naamat vastakkain ja kauppaa hioen. Aina ei päästy kättä puristamaan. Kumpikin on kuitenkin työssään onnistunut, koska istumme nyt pöydän samalla puolella, Huhta toteaa hyvillään.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0