Ökymaasturi rapakon takaa — Ford Edge 2,0 TDCi Titanium

13.10.2016 Auto & Kone
Erikoisempi ratkaisu. Edgen ovet taittuvat suojamuovitettuna helmakotelon alle saakka.

Ovaalimerkin Suomeen tuotavan malliston arvokkain auto on nyt Edge.

Jo vuosikymmenien ajan globaalisti toiminut Ford valmisti autoja eri mantereilla, kun monet kilpakumppanit vasta haaveilivat siitä. Nyt merkki on ottanut tavoitteekseen, monien kilpakumppaneiden tavoin, vallata ison osan SUV-markkinoista. Jo vuosia markkinoilla olleen Kuqan yläpuolelle sijoittuva Edge on merkin katumaastureista suurin. Pienempään päähän sijoittuu puolestaan vasta esitelty Ecosport.

Edge on yhtä aikaa upea ja röyhkeä. Se ei pyytele olemassaoloaan anteeksi, vaan on rohkeasti omanlaisensa, nykyajan juppiauto. Muodoissa on paljon erilaisia yksilöllisyyttä ja yksityiskohtia korostavia jippoja. Esimerkiksi konepeiton pokkaukset ovat poikkeuksellisen voimakkaat, mutta sopivat Edgen olemukseen kuin nenä päähän.

Suomeen tuodaan kahta eri versiota. Moottori on aina 210 hevosvoimainen tuplaturbo, joka on mukava teholukema kaksilitraisesta dieselistä. Vaihteistona on kaksoiskytkinautomaatti, joka kantaa Fordin kielessä nimeä Powershift. Varustetasoja on kaksi, Sport ja Titanium, joista ensin mainittu sopii ammattijääkiekkoilijalle ja jälkimmäinen perinteisemmälle toimitusjohtajalle. Erot ovat lähinnä ulkoisia, tosin Sport on alustaltaan hivenen matalampi.

Sivusilhuetin kulmikkaista muodoista tulee mieleen Range Rover. Se ei varmaankaan ole haitaksi, vaan päinvastoin. Edge tulee taistelemaan luokassa, jossa asiakkailla alkaa olla valinnanvaraa.

Tyyli jatkuu sisustuksen osalta takuuvarmana. Nahkaistuimet ovat ylellisen oloiset, mutta eurooppalaiseen makuun sopivan napakat. Lisäksi ne antavat hyvän sivuttaistuen. Korkealla istuessa näkee kauas, mutta paksut pilarit vaativat hieman totuttelua. Tuntuma on, että Edge on oikeasti tehty vankaksi.

Ilmettä ja varustetta riittää. Tuplaputket, koko auton levyiset ledivalot, sähkötoiminen luukku ja iso lippa luovat autolle urheilullisen leiman.
Ilmettä ja varustetta riittää. Tuplaputket, koko auton levyiset ledivalot, sähkötoiminen luukku ja iso lippa luovat autolle urheilullisen leiman.

Varusteita on paljon, joista näkyvin on kojelaudan päällä oleva ritariässämäinen törmäysvaroitin. Se väläyttää ledejä punaisena viivana äänen kera, kun ollaan liian lähellä. Kojelaudan ilme kaikkine valoineen ja toimintoineen on kerrassaan upea. Mittaristo on moderni, itseasiassa se on puoliksi näyttöä. Lisäksi keskeltä löytyy varsinainen näyttö, jonka takana on Sonyn audiojärjestelmä älysovelluksineen. Vielä kun auto kertoisi kuulumisensa suomeksi, niin härmäläiset kumartaisivat syvempään.

Koko auton levyinen takavalopaneli on lähes kaksi metriä leveä. Näyttävän näköinen LED-oivallus luo myös turvallisuutta, sillä valoilmestys on pimeällä helppo huomata. Toiminnallisia turvavarusteista voisi mainita ainakin aktiivisen parkkiavustimen ja lisävarusteena saatavan etukameran, jonka avulla myös auton etupuoli on valvovan silmän alla.

Älykkään nelivetojärjestelmän turvin auto kulkee enimmäkseen etupyörien avulla, mutta tarvittaessa se raapii puolella teholla takapyörien avulla. Intelligent All Wheel Drive –nelivetojärjestelmä tarkkailee ohjausliikkeitä ja polkimen käyttöä tarkoituksenaan ennakoida ja ehkäistä sutimista. Samalla tietokone vertailee eri renkaiden välisiä pyörintänopeuseroja. Ääritilanteen uhatessa järjestelmä säätää väännön jakamista eri pyörille karvan verran etukäteen.

Ripaus luxusta. Nahkaistuimet saa lisävarusteena Titanium-varustetasoon. Ilme on muutenkin tavanomaista perheautoa ylellisempi, kuten tässä hintaluokassa pitääkin.
Ripaus luxusta. Nahkaistuimet saa lisävarusteena Titanium-varustetasoon. Ilme on muutenkin tavanomaista perheautoa ylellisempi, kuten tässä hintaluokassa pitääkin.

Ajettavuudeltaan Edge toimii ja varsinkin ohjaustunto on kohdallaan. Pienemmälläkin tiellä auton ajaminen on johdonmukaista, eikä mitään soravetelyjä ole havaittavissa, vaikka rengaskoon (Titanium 19” ja Sport 20”) mukaan näin voisi olettaa. Lisäksi on syytä sanoa se, että vaikka Edge on kotoisin uudelta mantereelta, niin mikään löysä jenkkilulla se ei ole, vaan mielenkiintoinen sekoitus napakkuutta ja mukavuutta.

Tavaratilaa isossa autossa on, mutta lastauskorkeus on hieman suuri. Matkustamon puolella ei tarvitse kuin istua, sillä tilaa on joka paikalla kaikkiin suuntiin tarpeeksi.

Edge on Fordille eräänlainen The Edge, sillä sen avulla punnitaan merkin uskottavuus kalliimmassa hintaluokassa. Kun ennen autonvalmistajat kilpailivat siitä, kenellä on eniten voimaa pellin alla, niin nyt kisa on mennyt älykkäämpien sovellusten puolelle. Siinä suhteessa Edgen kynnet tuntuvat olevan terävät.

Ford Edge 2,0 TDCi Titanium

  • Hinta: 68 889 € (hinnat alk. 58 353,41 €)
  • Moottori: 1.997 cm³ (4-syl. diesel, tuplaturbo)
  • Suurin teho: 210 hv/154 kW (3 750 rpm)
  • Max. vääntö: 450 Nm (2 000 – 2 250 rpm)
  • Kiihtyvyys 0-100 km/h: 9,4 s
  • Huippunopeus: 211 km/h
  • Kulutus: 5,4/5,8/6,4 l/100 km (maantie/yhdistetty/kaupunki)
  • CO2 –päästöt: 149 g/km (yhdistetty)
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0