Kaksi kertaa ensimmäinen — Kia Niro 1,6 GDI Hybrid EX DCT

16.9.2016 Auto & Kone
Jotain tuttua. Uutuushybridin linjoissa on samoja piirteitä kuin erään saksalaisen premium-merkin maasturimalleissa.

Korealaisvalmistajan ensimmäinen hybridimalli on samalla myös ensimmäinen crossover luokassaan.

Kaukoidässä ei ole viime vuosina lepäilty laakereilla. Hyundaita ja Kiaa valmistava konserni on tuonut uusia malleja markkinoille kuin liukuhihnalta. Hiljattain Suomeen rantautunut Niro on Kian ensimmäinen hybridi. Se ei kuitenkaan ole mikään futuristinen kulkupeli, vaan tulikuumaan crossover-luokkaan sijoittuva katumaasturi.

Niro on etuvetoinen ja 1,6 litraisen vapaasti hengittävän ottomoottorin kaverina on sähkömoottori. Arvokkaampaa turbotekniikkaa ei ole tuotu sähkömoottorin kaveriksi hintalapun lukeman aisoissa pitämiseksi.

Mikään raketti auto ei ole tällä voimapaketilla, mutta arkiajossa auto on miellyttävän vääntävä. Tunnelman kruunaa kaksoiskytkinvaihteisto, jonka avulla meno on vaivatonta ja taloudellista. Niro on kunnostautunut energian säästön osalta monin tavoin, alla ovat ekorenkaat ja pohja on peitelty suojamuovien avulla tasaiseksi alhaisen ilmanvastuksen aikaansaamiseksi.

Farmarimaiset tilat. Takapenkit saa kaadettua 40/60-suhteessa, jolloin perusasennossaan pienehkön tavaratilan saa kasvatettua parilla kädenliikkeellä noin 1,5 kuution kokoiseksi. Tavaratilan vasemmalla reunalla on matalien äänien toistoon tarkoitettu subwoofer.
Farmarimaiset tilat. Takapenkit saa kaadettua 40/60-suhteessa, jolloin perusasennossaan pienehkön tavaratilan saa kasvatettua parilla kädenliikkeellä noin 1,5 kuution kokoiseksi. Tavaratilan vasemmalla reunalla on matalien äänien toistoon tarkoitettu subwoofer.

Ajossa Niro on kelpo peli, vaikka alussa ohjausgeometria tuntui hieman kulmikkaalta. Jousitus tuntui pelkän yhden henkilön kuormalla toimivalta.

Vaikka Niroa mainostetaan crossoveriksi, on käsite tältä osin hieman häilyvä. Auton korkeus on nimittäin selvästi matalampi esimerkiksi saman perheen Sportageen nähden. Ideana lieneekin ollut tuottaa hybridiauto, johon on helpompi istahtaa kuin perinteiseen henkilöautoon. Itseasiassa akseliväli on kokoisekseen autoksi melkoisen pitkä. Tilaa on tarjolla siten etupenkkiläisten lisäksi mukavasti myös takana.

Mittariston vasemmalla reunalla on analoginen mittari, joka näyttää ajotilaa eli sen, lataako auto sähköä järjestelmään vai kuljetaanko omillaan tai bensan avulla. Muut tarkemmat nippelitiedot löytyvät 8” kosketusvärinäytön avulla keskikonsolista. Myös mittaristossa on 4,2” kokoinen näyttö. Heppoisemmin varustellussa LX-versiossa kummatkin näytöt ovat hivenen pienemmät.

Tuo edellä mainittu 8” näyttö tulee Premium Packin myötä, muuten se olisi yhtä tuumaa pienempi. Kuulostaako tarpeeksi sekavalta? Näyttää siltä että autotehtaat kilpailevat alhaisten päästöjen ohella multimedianäyttöjensä suuruudella ja ominaisuuksilla. Tässä suhteessa kehitys on ollut muutaman vuoden aikana suorastaan huimaa. Ja luonnollisesti älypuhelin toimii informaatiojärjestelmän olennaisena osana.

Ei ufomainen. Niron nerous on se, että hybridin teknisyyttä ei ole lyöty liiaksi tavallisen autoilijan silmille. Lisäksi ajaminen on helppoa ja sujuvaa hienosti toimivan vaihteiston vuoksi.
Ei ufomainen. Niron nerous on se, että hybridin teknisyyttä ei ole lyöty liiaksi tavallisen autoilijan silmille. Lisäksi ajaminen on helppoa ja sujuvaa hienosti toimivan vaihteiston vuoksi.

Hallintalaitteiltaan Niro on runsas. Nappulaa ja toimintoja on vähintäänkin riittämiin. Ensin katsottuna tulee hieman orpo olo, mutta hetken päästä asia alkaa aueta ihan toisella tavalla. Näppärä yksityiskohta on lämmityslaitteen toiminto, jossa voi valita nappia painamalla toiminnon ”vain kuljettaja”. Sen avulla mukavuus suunnataan vasemmalle etupenkille. Samalla säästetään taas hieman polttoainetta.

Päästö- ja kulutuslukemien valossa tässä onkin onnistuttu mukavasti. Valmistaja lupaa jokaisessa olosuhteessa alle neljän litran kulutuslukeman sataa kilometriä kohden, mikäli alla on nimenomaan 16” renkaat. Kahta tuumaa suuremmilla ja matalaprofiilisilla renkailla menovettä kuluu puoli litraa enemmän. Tutustumisajossa kulutus huiteli 5-6 litran välimaastossa.

Täynnä. Konehuoneen puolella kahden voimanlähteen taktiikka näkyy tekniikan paljoutena.
Täynnä. Konehuoneen puolella kahden voimanlähteen taktiikka näkyy tekniikan paljoutena.

Viimeistelyltään Niro kelpaa vaativallekin kuluttajalle. Puolinahkapenkkien tikkaukset, kuten ovipahveissakin, tuovat tuulahduksen sporttisuutta. Koeajoautossa oli EX-varustetason lisäksi Premium Pack, joka tuo noin 1.700 euron lisähintaan muun muassa JBL:n äänentoistojärjestelmän subbareineen ja vahvistimineen, lämmitettävät takaistuimien reunapaikat sekä täysin sähköisesti säätyvän kuljettajan istuimen ristiseläntukineen päivineen.

Korealaisten ensimmäinen hybridi on fiksu veto. Saman tekniikan omaava Hyundai Ioniq on korimalliltaan viistoperäinen henkilöauto. Siten saman valmistajan autot eivät käytännössä ottele toisiaan vastaan lainkaan.

Kia Niro 1,6 GDI Hybrid EX DCT Premium Pack

  • Hinta: 33.968 € (hinnat alk. 27.990 €)
  • Moottori:
    1. Bensiini 1 580 cm³ (4-syl. polttoain. suorasuihkutus)
      • Suurin teho: 105 hv/77,2 kW (5 700 rpm)
      • Max. vääntö: 147 Nm (4.000 rpm)
    2. Sähkömoottori Kestomagnetisoitu synkronimoottori
      • Suurin teho: 43,5 hv/32 kW (1 798 – 2 500 rpm)
      • Suurin vääntö: 170 Nm (0-1798 rpm)
      • Akun energiasisältö: 1,56 kWh
    3. Hybridijärjestelmä
      • Suurin teho: 141 hv/103,6 kW (5 700 rpm)
      • Suurin vääntö: 265 Nm (1 000 – 2 400 rpm)
  • Kiihtyvyys 0-100 km/h: 11,5 s
  • Huippunopeus: 162 km/h
  • Kulutus*: 3,9/3,8/3,8 l/100 km (maantie/yhdistetty/kaupunki)
  • CO2 –päästöt*: 88 g/km (yhdistetty)

* merkityt lukemat on mitattu 16” rengaskoolla

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0