Erikoisliikemiehet pistivät bileet pystyyn

|

Katja Käyhty pääsi Juha Perälän ja Pirkka-Pekka Peteliuksen hierontakäsittelyyn. –Osasivat kyllä ihan hyvin hieroa, hän totesi naurahtaen.

Asiakkaat saivat kemujen ohella erikoispalveluja.

Mikkelissä kuvattiin viime viikolla uutta tv-sarjaa, joka esittelee ympäri Suomen sijaitsevia kivijalkakauppoja ja erikoisliikkeitä. Ensi keväänä JIM-kanavalla nähtävän ohjelman nimi on Erikoisliikemiehet. Liikemiesten saappaisiin ovat astuneet tunnetut huumorimiehet: näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius ja radiojuontaja Juha Perälä.

Ohjelmassa on kymmenen jaksoa. Tuottaja Leena Puurtinen kertoo Mikkelin olleen neljäs kuvauspaikkakunta. Tuotantoryhmä vieraili Mikkelin Lemmikkikeskus Oy:ssä.

– Olemme ehtineet käydä tätä ennen jo kenkäkaupassa, antikvariaatissa ja farkkukaupassa sekä levy- ja soitinkaupassa. Ohjelmaan oli haku päällä, mutta saimme sopivista liikkeistä myös vihjeitä, kuten tästä lemmikkikaupasta.

Petelius ja Perälä järjestivät Mikkelin Lemmikkikeskuksessa asiakkaille eläinjuhlat, johon myös kaikki karvaisetkin vieraat olivat tervetulleita. Kutsu olikin otettu hyvin vastaan ja liikkeen edustalla oli kuvausten ajan käynnissä varsinainen kuhina.

Petelius kertoo, ettei hänellä itsellään ole tällä hetkellä minkään sortin lemmikkiä.

– On minulla nuorempana ollut akvaariokaloja, koira ja kilpikonna, hän sanoo.

Myöskään Perälä ei omista lemmikkieläintä, eikä sellaisen hankinta ole edes suunnitelmissa.

– Minulla oli ennen Nerkku-koira, joka oli schäferin ja labradorinnoutajan sekoitus. Se oli 14 vuotta vanha, kunnes sillä alkoi olla ongelmia jalkojen kanssa. Syötin sille pitkään vitamiineja, mutta se kärsi jalkojen vuoksi niin paljon, että se piti lopettaa.

– Se oli minulle kova paikka. Nerkku oli niin rakas, että lupasin hänelle, etten ota enää koskaan lemmikkiä, hän kertoi ennen kuvauksia.

Erikoisliikemiehet suorastaan heittäytyivät rooleihinsa ja sen myötä yleisöllä oli hauskaa.
Erikoisliikemiehet suorastaan heittäytyivät rooleihinsa ja sen myötä yleisöllä oli hauskaa.

Kun kuvaukset alkoivat, niin erikoisliikemiehet ottivat yleisön ja vieraat haltuun. Kaksikolla eivät vitsit loppuneet kesken, kun he innostuivat hoivaamaan ja harjaamaan lemmikkikoiria. Myös juhliin saapuneet vieraat saivat erikoisliikemiehiltä hyvin erikoista huomiota, kun he sovelsivat koirien hierontaa ja trimmauspalveluita myös heille.

Katja Käyhty sai miehiltä niska-, hartia- ja päähieronnan.

– Anna asiakkaan nauttia hieronnasta. Silloin pitää olla ihan hiljaa, Petelius oheisti huutamalla jatkuvasti höpöttävää Perälää.

Kaksikko ei myöskään epäröinyt tarttua saksiin. Parturinpenkille istahtanut Henri Saarinen sai Peteliukselta viiksien trimmauksen.

– Tulin tänne ihan mielenkiinnosta. Olen kuunnellut radiosta pitkään Aamulypsyä ja Perälää, joten piti tulla katsomaan mestaria ihan paikan päälle. Ei tämä trimmaus ihan mielessä ollut tänne tullessa, mutta ihan kivastihan se meni, Saarinen totesi.

Kun juhlat oli juhlittu ja vitsit väännetty, niin erikoisliikemiehet pitivät loppupuheen.

– Kiitos, kun tulitte. Oli oikein ihanaa, kun kävitte. Nyt laitetaan koirankakkapussit jakoon.

Typy Reponen tuli katsomaan ohjelman kuvauksia kahden saarloosin susikoiran, Jolinan ja Joikun kanssa. Jolina on vasta astutettu ja Reponen jännittää nyt, että syntyykö perheeseen lokakuussa koiravauvoja.
Typy Reponen tuli katsomaan ohjelman kuvauksia kahden saarloosin susikoiran, Jolinan ja Joikun kanssa. Jolina on vasta astutettu ja Reponen jännittää nyt, että syntyykö perheeseen lokakuussa koiravauvoja.

Kuvauksista jäi hauska fiilis

Lemmikeskuksen yrittäjä Mari Seppänen sanoo, että tv-ryhmän vierailu oli huippujuttu.

– Olin yllättynyt, kun meille soitettiin ja kysyttiin, että olisimmeko kiinnostuneita lähtemään ohjelmaan mukaan. Mietin ensin asiaa ja olihan meillä tosi hauskaa. Tästä jäi kaikkiaan hyvä fiilis. Peteliukselta ja Perälältä eivät ideat lopu, Seppänen naurahtaa

Lemmikkikeskus muutti tammikuussa Mikkelin keskustasta Pitkäjärvelle.

– Kyllä tällä ainakin hyvää mainosta saa. Täällä oli mukana paljoa uteliasta yleisöä. Osa ei ole edes tiennyt olemassaolostamme ja nykyisestä liikkeen sijainnista.

Kuvausryhmä vieraili myös Palvelukoti Pietarinpirtissä, joiden asukkaille vietiin nähtäväksi lemmikkikani.

– Ihmiset ihan liikuttuivat, kun he saivat silittää kania. Olin itsekin ihan tippa linssissä, joten vierailu oli varsin avartava kokemus, Seppänen päättää.

Piski ja Poni aloitti toimintansa

|
Henna Räisänen odottaa pääsyä uuteen kotiin, jonne tulee myös uudet toimitilat hänen yritykselleen. Henna Räisänen muutti perheensä kanssa pääkaupunkiseudulta Hirvensalmelle noin vuosi sitten. Tämän ...

Siisti lemmikki, siisti koti

|
Ennakoivilla toimilla voi helpottaa siisteyttä. Juhlapyhinä kodin halutaan olevan viimeisen päälle kunnossa. Kynttilät tunnelmaa luomassa, koristeet huurteisilla ikkunoilla ja paketit tuoksuvan kuusen alla. Lemmikkitalouksissa ...

Lemmikit tuovat iloa

|
Suomessa on yli 1,5 miljoonaa lemmikkieläintä. Näistä valtaosa on koiria ja kissoja – vain 10 % kaikista lemmikeistä on muita kuin koiria tai kissoja. ...

”Jokaisella on oikeus suruun”

|
Lemmikin poismeno on herkkä tilanne, johon kannattaa varautua ennakkoon. Mikkeliläinen Jari Kekkonen perusti Lentokentänkadulla sijaitsevan Lemmikkituhkaamon Mikkeliin viisi vuotta sitten. Ajatus syntyi oman koiran ...

Lilli on hyväntuulinen eläin

|
Possu ei välttämättä tarvitse lajitoveria kaverikseen, mutta ihmisiin ne kiintyvät helposti. Idylliseen maatalon pihaan saavuttaessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä aitauksessa oleviin hevoseen ja poniin. Kuinka ...