Verkkokauppa voi tuoda pienen kunnan yrityksille Venäjän-kaupan mahdollisuuksia

Yrittäjä, kouluttaja Mika Tonder auttaa asiakasyrityksiä venäläiseen verkkokauppamaailmaan. Seuraavaksi listalla voisi olla Kiinan markkinat. Bisnes voi olla hänen asiakkailleen pitkälti etätyötä ja myös maaseutukunnassa vedettävää.

Eteläsavolaisilla yrityksillä on valtava potentiaali verkkokauppabisnekseen Venäjällä. Tällaisessa bisneskoulutuksessa olevilla yrittäjillä on myönteisiä kokemuksia. Yksi yrittäjistä pitää merkittävimpänä koulutuksessa saatuna tietona sitä, ettei Venäjälle myyminen ole mahdotonta, vaikka usein luullaan, että tavaran toimittaminen ja laskutus on liian hankalaa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus kouluttaa yrittäjiä Venäjä-kauppaan, ymmärtämään venäläistä asiakasta sekä pohtimaan verkkokaupan valtavia mahdollisuuksia Venäjällä kehittämisohjelmassa, joka alkoi marraskuussa ja kestää syyskuulle.

Digiverkot Venäjälle -hankkeeseen pääsee edelleen mukaan, ja siinä voi edetä oman aikataulun mukaan.

Yrittäjillä on myös mahdollisuus yrityskohtaisiin keskusteluihin asiantuntijoiden kanssa.

Suomalaisten etuna Venäjän verkkomarkkinoilla on se, että tuotteita pidetään laadukkaina.

Venäjällä toimii 40000 verkkokauppaa. Niistä vain parisataa eli puoli prosenttia on kouluttaja Mika Tonderin mukaan luotettavia.

Tonder on luonut yhtiökumppaninsa kanssa verkkokauppajärjestelmän, joka hoitaa asiakkaan puolesta kaiken muun paitsi että asiakkaan pitää toimittaa tiedot myymistään tuotteista. Tonder uskoo verkkokaupan kasvavan Venäjällä. Edes mahdollisesti edelleen kiristyvä kansainvälinen poliittinen tilanne ei estäne sitä, sillä Venäjän johdolla tuskin on haluja rajoittaa kauppaa, sillä verkkokaupat ovat Venäjän keskiluokalle nykyisin keino hankkia länsimaista tavaraa, johon he ovat tottuneet, ja tällä tavoin pitää myös iso osa kansaa verrattain tyytyväisenä. Venäjällä on monesti tavara loppu kivijalkaliikkeistä tai sitten ne maksavat liikaa. Tilaamalla verkkokaupasta saa aidon tuotteen ja edullisemmin kuin kaupasta.

– Verkkokaupasta kansalaiset saavat tuotteita, joita enää ei välttämättä saa muualta.

Verkkokaupan etuna on myös se, että se rinnastetaan siihen, että Suomeen tuleva venäläisturisti vie tavaran mukanaan rajan yli.

– Tuotteen voi postittaa ilman arvonlisäveroa, viittaa Mika Tonder verkkomyynnin tuomaan merkittävään hintaetuun.

Toki yksittäisellä tilaajalla on Venäjälläkin kuukausiraja, jonka yli menevistä ostoista pitää maksaa tulli. Tonder ei pidä tätä merkittävänä esteenä, sillä harvalla niin sanotulla tavallisella kansalaisella raja ylittyy.

Pienyrityskeskuksen hankkeen tavoitteena on aktivoida eteläsavolaisia, erityisesti palvelu- ja kaupan alan yrityksiä hyödyntämään verkkoa ja sosiaalista mediaa venäläisasiakkaiden tavoittamisessa.

Sosiaalinen media on merkittävä markkinointikanava Venäjällä, jossa luotetaan tuttujen ja muiden luotettavina pidettyjen henkilöiden sanaan. Henkilösuhteet ovat tärkeässä roolissa.

– Venäjällä verkkokaupan luottamus perustuu siihen, että sosiaalisessa mediassa ollaan mukana ja vastataan kommentteihin, sanoo yksi koulutuksessa mukana oleva yrittäjä.

Hankkeen tavoitteena onkin lisätä digitaalisen markkinoinnin tuntemusta ja osaamista, mikä kasvattaa myyntiä ja venäläisasiakkaiden määrää. Digiverkot Venäjälle -hankkeen toteuttaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Hanke saa Etelä-Savon maakuntaliiton kautta EU:n Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osarahoitusta.

Teksti ja kuvat: Kari Kauppinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0