Pikku Tipu huomioi perheen pienimmät

Liisa ja Päivi Valli ostivat pienelle Kuismalle fleecehaalarin, jotta poika tarkenee tulevilla pakkaskeleillä.

Pienen yrityksen etuna ovat yksilölliset tuotteet ja henkilökohtainen palvelu.

Liisa ja Päivi Valli kävivät viime viikolla ostoksilla uudessa lastentarvikeliikkeessä. Naisten mukana oli viiden kuukauden ikäinen Kuisma, joka köllötteli tyytyväisen näköisenä vaunuissa.

– Tulimme etsimään Kuismalle toppapukua ja muita lämpimiä vaatteita syksyä ja talvea varten. Haluaisin löytää mustia tai jonkun muun värisiä vaatteita, kuin perus vaaleansinisiä, joita saa eri vaateketjujen myymälöistä, kertoo pojan äiti Liisa.

Kuismalle löytyikin pienen katselukierroksen jälkeen vaaleanharmaa fleecehaalari ja kypärähattu. Poika nostettiin vaunuista ja vesseli pääsikin suoraan isoäitinsä syliin sovittamaan valkoista kypärähattua. Koko oli juuri oikea ja Kuisma innostui oikein nauramaan valokuvauksen aikana.

– Kiva, kun Mikkeliin tuli tällainen erikoisliike. Emme löytäneet kypärähattua mistään muualta, toteaa Päivi Valli tyytyväisenä.

Lastentarvike Pikku Tipu Oy:n yrittäjäkaksikko Jaana Fredin ja Anne Halinen toteavatkin, että heillä tarjolla oleva vaatevalikoima perustuu hyvän laadun lisäksi juuri siihen, ettei niitä saa kaupungista mistään muualta.

– Ei kahden naisen yrityksen olisikaan järkevää lähteä kilpailemaan isojen markettien kanssa samoista tuotemerkeistä, he toteavat iloisesti.

– Meillä on sellaista mitä muualta ei saa ja se on meidän etulyöntiasemamme. Esimerkiksi turvapuolella meillä on myytävänä testimerkkivoittajia, jota ei kilpailijoilta saa ja luotamme siihen, Halinen lisää.

Liikkeessä palvelevat Jaana Fredin ja Anne Halinen.
Liikkeessä palvelevat Jaana Fredin ja Anne Halinen.

Yrittäjäkaksikko sanoo, että syyskuun lopussa Molanderinmäelle avattu Lastentarvike Pikku Tipu Oy on otettu asiakkaiden keskuudessa hyvin vastaan. Perheiden pienempien lasten tuotteisiin keskittyvä myymälän värikkäät ja laadukkaat vaatteet tulevat pääasiassa pohjoismaista.

– Valitsemme vaatteet hyvin pitkälti sillä perusteella, että ne miellyttävät meidän omia silmiä. Vaatteissa on paljon värejä, reilua eläinkuosia ja sitten ihan perusraitaa.

Talven varalle hyllyiltä ja henkareista löytyy esimerkiksi välikausihaalareita, toppapukuja, töppösiä ja hattuja. Tarjolla on myös hauskoja ja lämpöisiä heijastinpipoja, jotka näkyvät hyvin pimeässä.

– Talvea ja tulevia pakkasia ajatellen meillä on vaunuihin myös tällaisia lämpöpusseja, joiden sisäpuoli on ihanan pehmeää ja lämmintä karvaa, Fredin esittelee.

Naiset muistuttavat, että heillä huomioidaan myös odottavat äidit ja imettäjät.

– Pyrimme vastaamaan tarpeeseen ja panostamaan myös nätteihin äitiysvaatteisiin, sillä onhan raskaus- ja pienen vauvan äitiysaika ihanaa aikaa, he toteavat iloisesti.

Viihtyisästi sisustetusta liikkeestä löytyy vaatteiden lisäksi esimerkiksi rattaita, vaunuja ja turvakaukaloita sekä kaikkea mitä vain pieni lapsi voi tarvita.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0