Katetaan joulupöytä lähiruoalla

10.12.2014 Ajankohtaista
Moni kaipaa joulupöytään kinkun sijasta jotain muuta lihaa. Karitsan käyttö on lisääntynyt.

Joulu on vuoden hienoin ruokajuhla. Perinteisten joulupöydän herkkujen tekeminen kuuluu monessa kodissa osana jouluvalmisteluja.

Kaikki eivät ruoanlaitosta kuitenkaan tykkää ja toisille joulupöydän antimien valmistus saattaa aiheuttaa jopa pientä stressiä.

Koska joulua pidetään rauhoittumisen juhlana, niin turhat paineet kannattaa unohtaa. Osan ruokapuolesta voi tehdä itse ja loput tarjoamiset voi ostaa hyvällä omalla tunnolla valmiina. Ja mikä parasta, jos perinteiset joulupöydän herkut voi kattaa pöytään lähialueiden raaka-aineita hyödyntäen.

Perinteiseen suomalaiseen joulupöytään kuuluu tietenkin kotimainen kinkku, jota voi ostaa esimerkiksi Kauppahallissa sijaitsevasta Savumajasta.

– Kinkut tulevat Hirvensalmelta. Niitä saa valmiiksi suolattuna, savustettuna ja paistettuna, kertoo myymälässä työskentelevä Seija Pastinen.

Maalaispuodin isäntä Seppo Halonen tietää, että moni makustelija haluaa kinkun tilalle vaihtelua. Heidän lihatiskin takaa löytyy possun lisäksi nautaa, hevosta ja kalkkunaa.

– Esimerkiksi karitsan käyttö on lisääntynyt. Se on hyvää lihaa ja sitä on hyvä laittaa vaikka ihan pienelle porukalle.

Pastinen lisää, että heiltä saa monien lihajalosteiden lisäksi muun muassa suolasieniä, joista syntyy herkullinen sienisalaatti vain kermaa ja sipulia lisäämällä.

– Joulupöytään menee paljon myös vahvoja juustoja. Ihmiset tykkäävät kokeilla myös erikoisuuksia. Nyt meillä on paljon cheddarjuustoja, joita on maustettu konjakilla, shamppanjalla ja viskillä.

Lähiruoka 4
Saara Pulkkinen Puula-Särpimestä tarjoaa joulupöytään pippurijuustolla tai aurajuustolla maustettua lohta sekä alkupalaksi graavilohta, muikunmätiä ja savukalatahnalla kuorrutettuja ruisnappeja.

Suomalaisten joulumenuun kuuluu vahvasti myös kala. Heinäsen Kalaherkun myyjä Marina Maczulskij suosittelee joulupöytään ruohosipulituorejuustolla täytettyjä lohirullia, lohipateeta ja katajanmarjalla tai konjakilla maustettua graavilohta.

– Tottakai joulupöytään kuuluu myös silakkarullat ja muikunmäti.

Puula-Särvin Oy:stä saa esimerkiksi Puulan muikkuja. Yrittäjäpariskunta Jari ja Saara Pulkkinen sanovat, että kalapöydän kruunaa kylmäsavulohi.

– Aina kannattaa kokeilla jotain erikoista. Meillä on tänä vuonna uutuutena pippurijuustosavukirjolohta. Jos oikein helpolla haluaa päästä, niin kalapöytään sopii hyvin myös meidän säilykkeet.

Vaan eipä ole joulu mitään ilman perinteisiä laatikkoruokia. Graanilla sijaitseva Tarjoilupalvelu Kirsikka valmistaa joulupöytään bataatti-, lanttu-, porkkana- ja lanttulaatikoita.

Aten Marja-Aitan Atte Valkiainen suosittelee joulupöytään marjamehuja sekä karpalo- ja mustaherukkahyytelöitä.
Aten Marja-Aitan Atte Valkiainen suosittelee joulupöytään
marjamehuja sekä karpalo- ja mustaherukkahyytelöitä.

-Laatikot ovat lähiruokaa, sillä soseet tulevat Mikkelistä. Ne tehdään tuoretavarasta ja ne ovat lisäaineettomia, sanoo Samuli Karhunen.

Yrityksen valikoimasta tähän joulukattaukseen poimitaan myös karjalanpaisti, rosolli, sinappinen kastike kinkun päälle ja kotikalja. Siiskosen kotileipomosta käydään puolestaan hakemassa joululimppu ja kahvipöydän kattaukseen kermajoulutorttuja. Koska kaikki eivät kahvista pidä, juomaksi sopii erinomaiseksi vaikka Aten Marja-Aitan marjamahut.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0