Keittiö uusiksi

12.11.2014 Koti
Harri Häkkinen kertoo kyseisten ovien olleen ennen puun väriset, mutta nykyään mielletään valkoista.

Nykyään etsitään ratkaisuja, joilla voi säästää aikaa ja rahaa. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, jos haluaa toteuttaa yksilöllisiä ratkaisuja huokeaan hintaan.

Vanhat keittiönkaapin ovet voidaan ”tuunata” uusiksi esimerkiksi maalaamalla. Harrin kaluste ja maalaus Oy toteuttaa uusimisen parhaimmillaan noin viikossa.

– Puhutaan normaalikokoisesta keittiöstä. Totta kai, aika riippuu siitä, minkä kokoinen keittiö on ja paljonko muutoksia tehdään, yrittäjä Harri Häkkinen kertoo.

Jos aikoo itse maalata ovet, täytyy tietää mitä tekee.

– On käynyt sitäkin, että asiakas on aikonut maalata itse kaappien ovet, mutta yhden oven jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että jäljestä on vaikea saada tasainen.

– Paras lopputulos saadaan, kun vanha maali poistetaan, hiotaan, laitetaan pohjamaali, hiotaan, jonka jälkeen vasta maalataan lopullinen pintamaali, Häkkinen sanoo.

Teija Suomalaisen oma lempikuosi kaapin ovissa on kuulemma mielipiteitä jakanut maalaistyylinen ovi. Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy laidasta laitaan. Seinää vasten nojaa muutama uusi laminaattimalli välitilaan.
Teija Suomalaisen oma lempikuosi kaapin ovissa on kuulemma mielipiteitä jakanut maalaistyylinen ovi. Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy laidasta laitaan. Seinää vasten nojaa muutama uusi laminaattimalli välitilaan.

Pelkällä maalaamisella säästää paljon rahaa ja keittiön ilme paranee kertaheitolla. Jos pelkkä ovien maalaaminen ei riitä, voi oviin vaihtaa vetimet ja laittaa välitilaan uuden pinnan.

– Vaihtoehtoja on monia.

Jos kaapin ovet yleisesti ottaen hyvässä kunnossa vetimien ja välitilan uusiminen ovat hyvä vaihtoehto, Värisilman sisustusmyyjä Teija Suomalainen kertoo.

– Toisaalta, jos vetimet ja muut asiat ovat kunnossa voi vaihtaa kaappien ovet.

Vetimillä voi muuttaa keittiön ilmeen. Vaikka muutos on pieni, se voi olla ratkaiseva.
Vetimillä voi muuttaa keittiön ilmeen. Vaikka muutos on pieni, se voi olla ratkaiseva.
Valmiina olevat laatat voi myös maalata, jos on kyllästynyt värimaailmaan.

– Laattojen maalaaminen on helppo ja edullinen ratkaisu. Siihen löytyy nykyään useita eri väri vaihtoehtoja, Suomalainen toteaa.

Välitilan materiaaleiksi mielletään laatat, mutta vaihtoehtoja löytyy siihenkin nykyään useita.

– Välitilaan voidaan asentaa laminaatti, joita on nykyään todella paljon erilaisilla kuoseilla. Tämän kaltainen yksittäinen uudistus on yksi kysytyimmistä tänä päivänä, Suomalainen sanoo.

Häkkinen puolestaan kertoo välitilan laminaatin asentamisen olevan erittäin helppo toteuttaa.

– Laminaatin voi asentaa vanhojen laattojen päälle liimaamalla. Kun on kyse ohuesta laminaatista, se ei nouse liian ylös. Jos käytetään paksumpaa laminaattia, täytyy ottaa huomioon useampia seikkoja asennusvaiheessa, Häkkinen kertoo.

Laminaatit ovat kestäviä vaihtoehtoja, eikä niiden takia tarvitse tehdä suurta remonttia.

– Minusta tuntuu, että laminaatit vasta tekevät tuloaan, koska niitä alkaa vasta nyt olemaan yksilöllisillä kuvioinneilla, Suomalainen toteaa.

Etelä-Savon Ruoste-esto ja Huoltokeskuksen Samppa Härkönen on autojen kautta perehtynyt teippaamiseen.

– Teippi on nykyajan juttu, Härkönen toteaa.

– Muualla Euroopassa teipillä uusitaan hotellihuoneet lattiasta kattoon.

Härkösen mukaan teippi on helppo asentaa itsekin, jos tietää mitä tekee.

– Jos sattuu tulemaan ryppyjä, niin teippi otetaan pois, lämmitetään tarvittaessa hieman ja laitetaan uudestaan paikalleen.

Miehen mukaan teippaaminen soveltuu erinomaisesti keittiöön, koska nykyään liima ja itse teipit ovat erittäin laadukkaita.

– Ne kestävät puhdistusta ja lämpöä. Jos ajatellaan autojen teippejä, niin niiden täytyy kestää pakkasen puolelta aina sataan lämpöasteeseen, Härkönen toteaa.

Teippirulla mielletään yleensä kapeaksi rullaksi, mutta sisustukseen tarkoitetut teipit ovat jopa 50 metrin pituisia rullia, joilla on leveyttä 1,5 metriä.

– Tämä on todella hyvä vaihtoehto keittiön ja muidenkin pintojen uusimiselle. Jos pinnat ovat muuten kunnossa, mutta halutaan vain uudistusta, niin miksi pitäisi remontoida ihan kaikki, Härkönen kertoo.

– Teipit on helppo asentaa ja vaihtaa tarpeen tullen. Ulkonäkö mukailee tapetteja, joten vaihtoehtoja löytyy satoja.

Jos mikään näistä ratkaisuista ei tunnu omalta, ratkaisua voi hakea tapeteista ja lasista. Mikkelin lasiasennus Ky:n Jani Paakkunainen kertoo asentaneensa keittiöiden välitilaan laseja, joiden taakse monet ovat valinneet tapetin tuomaan ilmettä.

– Keittiössä kannattaa käyttää karkaistua lasia, joka kestää lämpöä ja vääntöä. Tavallinen lasi saattaa vioittua lämmön vaikutuksesta, Paakkunainen täsmentää.

Hän kertoo, että lasin käyttö on lisääntynyt ainakin puolella.

– Me käytämme kittaamista lasin kiinnittämiseen, jonka jälkeen kiristämme lasin tiiviisti seinään rasioiden avulla.

– Luulen, että suosio johtuu uusista sisustusohjelmista ja siitä, että lasi on helppo pitää puhtaana, Paakkunainen toteaa.

Jos omaan keittiöön mielii lasia ja tapettia, alta kannattaa poistaa vanhat laatoitukset. Lasi vaatii tasaisen pinnan, johon se kiinnitetään.

Usein halutaan myös hyödyntää vanhaa ja samalla mahdollisesti säästää kustannuksissa.

– Aina voidaan tehdä ratkaisuja hyödyntämällä vanhoja runkoja ja ovia. Sitten jossain vaiheessa täytyy miettiä kustannuksia ja sitä tulisiko täysin uusi keittiö maksamaan paljoakaan enemmän, Suomalainen kertoo.

– Joskus on ollut tarkoitus käyttää vanhoja runkoja, mutta tultu siihen tulokseen, että laitetaan kaikki uusiksi, nainen naurahtaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0